sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Twist or not


Aika pian edellisten sukkien valmistuttua aloin epäillä niiden kuitenkin olevan liian pienet ystävälleni, jolle olin ne ajatellut, joten ei muuta kun uusia neulomaan. Koska en tietenkään voinut neuloa toisia sukkia heti perään samalla mallilla, piti ensin löytää sopiva malli. Mutta mitäpä sitä turhaan sitten suunnittelijaa vaihtamaan, kun on kerran hyvän löytänyt, eli tällä kertaa puikoille pääsivät Niina Laitisen Twist or not -sukat, ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä.


Mukavan helppo ja simppeli, mutta mielenkiintoinen malli neuloa ja erittäin kivan näköiset sukat lopputuloksena, voiko parempaa toivoa. Sukat neuloin 3 mm:n sukkapuikoilla Pirtin kehräämön nylon vahvistetusta karstalangasta, joka tosin loppui ihan viime metreillä kesken, joten sukkien kärkiin tuli pikkuisen 7 veikkaa. Yhteensä lankaa kului 99 grammaa.


Melkein onnistuin neulomaan nämäkin ohjeen mukaan. Tein jopa vahvistetun kantapään, ja jälleen nauhakavennuksen kärkeen, mutta jalkaterässä jatkoin kiilakavennuksia kunnes jäljellä oli 44 silmukkaa, koska muuten siitä olisi tullut mielestäni liian leveä. Ohjeen mukaan sukkien koko on 39, ja ainakin näistä tuli pikkuisen isommat kuin viimeksi neulomistani koon 38 sukista, joten uskoisin, että nämä ovat saajan jalkaan sopivat.


4 kommenttia: