lauantai 31. tammikuuta 2015

Lippamyssy

Tällä kertaa myssy ihan itselle, nyt ei päätä palella. Minulla oli hieno visio lipallisesta paksusta ja lämpimästä myssystä. Ohjetta ei tietenkään ollut, enkä jaksanut sellaista etsiä, joten valitsin sopivan langan ja puikot ja aloin neuloa loppiaisena tätä Rowanin Cocoon -langasta 7 mm:n puikoilla.


Loin 84 silmukkaa, joilla neuloin 10 krs:ta oikein, yhden kerroksen nurin 10 krs:ta oikein. Käänsin ja yhdistin taitteen, lisäsin 16 silmukkaa tasaisin välein =100s, joilla jatkoin sileää oikeaa neuletta kunnes lakki oli mielestäni riittävän syvä. kavennukset tein melko nopeasti. Lopuksi poimin reunasta silmukoita, ja neuloin lipan lyhennetyin kerroksin. Lopuksi virkkasin lakin alareunaan kerroksen piilosilmukoita viimeistelyksi. Lankaa kului 152 grammaa.


Neuloin myssystä tarkoituksella liian ison, koska halusin huovuttaa sen kevyesti pesukoneessa tiiviimmäksi. Niin tämän neulomiseenhan ei montaa päivää mennyt, mutta sitten keräsin useamman päivän rohkeutta huovuttamiseen. Eikä huovuttaminen ihan toiveideni mukaan sujunutkaan. Ensiksikin lakki olisi saanut olla kuitenkin vielä hieman syvempi, koska se kutistui siinä suhteessa aika paljon. Toiseksi kaksinkertainen reunus ei leveyssuunnassa huopunut ihan riittävästi, joten lakin alareuna jäi aivan liian löysäksi. Joten kului useampi päivä, kun mietin mitä lakille tekisin, ja että sain sitten myös aikaiseksi tehdä sen, eli pujotin kuminauhan lakin alareunaan käänteen sisään. Niin, että eihän tästä nyt sitten hienon visioni mukainen tullut, mutta kyllä minä sitä käyttää aion.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti