lauantai 23. tammikuuta 2016

Hiilloksesta liekkeihin

Heti tutustuttuani joulukuussa saamani lankapussin sisältöön, päätin neuloa puuvillaksi kuvittelemistani langoista sytomyssyjä. Ajatuksissani oli myös kokeilla kirjoneuletta osaan myssyistä, koska monia lankoja oli vain pieniä määriä. Aloitin kuitenkin yksivärisillä myssyillä, koska löysin monia kivoja ohjeita, ja kirjoneuleinspiraatio antoi odottaa itseään. Olen nyt viime aikoina neulonut suhteellisen paljon kirjoneuletta; mm. parit joulukalenterisukat sekä veljen ja isän villapaidat. Mutta en vieläkään oikein tiedä tykkäänkö kirjoneuleen neulomisesta vai en. Välillä tuntuu, että kuviot muodostuu lähes itsestään, neulepinta on kauniin tasaista ja langat juoksevat jouhevasti. Kunnes huomaan, että neulepinta ei olekaan ollenkaan tasaista; silmukat ja lankajuoksut kiristää toisaalla ja ovat aivan liian löysällä toisaalla, langat kiertyvät solmuun ja sotkuun, ja neulominen on ihan toivottoman hidasta. Olisin siis ehkä siirtänyt kirjoneulesytomyssyjen neulomista vieläkin ellen olisi viikko sitten nähnyt Lankapirtin Matleenan kirjoneulemyssyjä.

Matleenan Hiillokseksi nimeämä myssy sytytti kirjoneuleinspiraationi, ja kaksi muuta Matleenan myssyä ruokki innostusta entisestään. Sitten annoinkin lankojen viedä, ja neuloin aivan liekeissä nämä 3 myssyä. Ideoita olisi vielä vaikka kuinka paljon, ja näitä oli tosi kiva neuloa, mutta alan kyllä jo kaivata palmikoita tai pitsiä, tai ainakin jotain muuta kuin kirjoneuletta ;)

JyJy nro 12, Sytomyssy, aloitettu 17.1. valmis 19.1. langanmenekki 60g. Langat erilaisia ohuita puuvillalankoja, aina kaksi eri sävyistä lankaa yhdessä. Silmukoita joustinneuleessa 94, ja sileässä 100. 4 mm puikot.

JyJy nro 13, Sytomyssy, aloitettu 17.1. valmis 18.1. langanmenekki 52g. Tämän myssyn vaaleanruskea/beige pohjalanka oli ilmeisesti jotain viskoosi/puuvillasekoitetta, todella liukasta kiiltävää ja hieman epätasaisen paksuista. Hankalaa lankaa tasaisen kirjoneuleen neulomiseen, vaaleanpunainen kuviolanka oli merseroitua puuvillaa. Nuo kuviot ovat sydämiä (ja pilkkuja), erottuvat todellisuudessa selvemmin kuin kuvassa. Tässä myssyssä joustinneuleessa silmukoita 96, ja puikot 3,5 mm. Ja sileässä neuleessa silmukoita 108, ja puikot 4 mm.

JyJy nro 14, sytomyssy, aloitettu 19.1. valmis 20.1. langanmenekki 57g. (Viinin)punainen lanka paksuhkoa puuvillalankaa, muuten aina kaksi ohutta lankaa yhdessä. Tässä myssyssä silmukoita 96 ja puikot 4mm.

8 myssyä oli vähimmäistavoitteeni tämän vuoden ystävänpäiväkeräykseen, ja nyt ne on valmiina, mutta vielä olisi aikaa, joten toivottavasti saan tehtyä muutaman enemmänkin.

10 kommenttia:

  1. Ihania myssyjä taas! Tuo viimeisin on minun suosikkini, senkin voisi ainakin kuvan perusteella nimetä Hiillokseksi.
    Minäkään en vielä tiedä, tykkäänkö kirjoneuleen tekemisestä. Samanlaisia vaihtelevia tunnelmia kuin sinullakin olen kokenut mm. nyt keskeneräisinä olevia sukkia tehdessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena, tuo viimeinen on myös minun suosikkini, ja Hiillos sopisi hyvin senkin nimeksi.

      Kirjoneuleen tekeminen aiheuttaa kummallisen vaihtelevia tunnelmia, pitää varmaan jatkaa harjoituksia, kirjoneuletta pieninä annoksina, jos vaikka saisi selville, että tykkääkö sen tekemisestä vai ei ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Rantapuikko :) kaikenlaista pitää yrittää

      Poista
  3. Onpa sieviä myssyjä kaikki :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan pirtsakoita myssyjä, varsinkin tuo viimeinen. Itsekin osallistun nyt ensimmäistä kertaa tähän tempaukseen ja pari myssyä on valmiina sekä monta ohjetta tulostettuna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johku, minäkin osallistun vasta toista kertaa, mutta näitä on kiva tehdä hyvään tarkoitukseen, ja samalla pääsee kokeilemaan erilaisia ohjeita ja ideoita :)

      Poista
  5. Voi kuinka kauniita sytomyssyjä. <3

    VastaaPoista