sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Heinäkuun sukat

Heinäkuun sukkina sukkakalenterissa olivat Myrtit. Jälleen kerran Nina Laitisen malli osoittautui sopivan simppeliksi, mutta mielenkiintoiseksi neulottavaksi. Juuri tällaisia haluan sukkaohjeiden olevan; kaunis mallikuvio, joka on näyttävä ja jota on mukava neuloa ja joka on opittavissa niin ettei tarvitse koko ajan tuijottaa mallipiirrosta.


Langaksi valitsin lankavarastostani viherpetroolin (133) 7 veljestä -langan, jota sain kulumaan 115 grammaa noin 39 kokoisiin sukkiin. Tällä kerralla en soveltanu mitään omiani vaan neuloin juuri niin kuin ohjeessa sanottiin. Toinen kerta, kun neuloin sukkiin käänteisen vahvistetun kantapään (ensimmäisen kerran neuloin sellaisen maaliskuussa). Sen neulominen oli kyllä ihan mukavaa vaihteeksi, en vaan oikein tiedä tykkäänkö siitä miltä se minun neulomanani näyttää.


Nämä sukat olivat KyJy nro 8. Aloitettu 6.7. ja saatu valmiiksi 9.7. Ihan suunnitelmieni mukaan ei KyJyily ole sujunut, tämä oli vasta kolmas valmistunut työ, ja aloitettuja on jo yhdeksän. Kun siis tarkoitukseni oli aluksi tehdä töitä valmiiksi asti ja himmailla niiden aloitusten kanssa, mutta minkä sille voi, kun uusien aloittaminen on vaan niin kivaa ;) Toisaalta kaikki aloitetut työt ovat kyllä edenneet ihan hyvin, ja pari sukkaparia on jo langanpäiden päättelyä vaille valmiina.



KyJy 2015 lista tällä hetkellä:

1. Kesäyö sukat (omin muokkauksin), tummansinisestä Nallesta, aloitettu 20.6. valmis 21.6.   langanmenekki 78 g
2. Dew Drops Shawl, luonnonvalkoisesta Drops Lace langasta, aloitettu 20.6.
3. Villasukat, Tico Ticosta, aloitettu 21.6.
4. Vauvan sukkia, Drops Baby Merinosta, aloitettu 22.6.
5. Villasukat 7 veikkajämistä, aloitetttu 22.6. valmis 24.6. langanmenekki 113g
6. Villasukat Nallejämistä, aloitettu 29.6.
7. Villatakki ilman ohjetta Drops Lin langasta, aloitettu 3.7.
8. Myrtit (heinäkuun sukat) 7 veljeksestä, aloitettu 6.7. valmiit 9.7. langanmenekki 115g
9. Villasukat 7 veljestä jämistä, aloitettu 9.7.

KyJy nro 7 aloitus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti