lauantai 15. lokakuuta 2016

Pari paria miestensukkia

Ensimmäisenä Alpha-sukat, nämä neuloin kummisedälleni syntymäpäivälahjaksi (hän ei tosin ole vielä saanut näitä). Syntymäpäivänään hän sai siis "neulelahjakortin", ja koska hän halusi (ohuet) sukat, joiden suhteen sain muuten vapaat kädet kunhan ei ole valkoiset, niin niistä tuli sitten tällaiset.

 

Sukkien malli on siis Alpha Socks, ja ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä, täältä. Noudatin muuten ohjetta, mutta jalkaterässä kavensin silmukkamäärän vähän pienemmäksi, ja kärkikavennuksissa tein muistaakseni jotain pieniä muutoksia. Lanka on Lidlin "Anika" -sukkalankaa, jota näihin, noin 41 koon sukkiin, kului 70g. Olen hamstrannut kyseistä lankaa useassa värissä viime syksynä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun neuloin siitä. Ja minusta lanka oli oikein hyvää ja mukavaa neulottavaa, toivottavasti on hyvää ja kestävää myös käytössä.

Huonot kuvat, mutta ehkä näistä jotain näkee. Suunnilleen oikean kokoisessa jalassa, ihan vaan, että jos kuviosta sais vähän selvää, ja näyttää aika lailla oikean kokoiselta. Ja väritkin on tässä oikeammat kuin ekassa kuvassa.

Saatuani Alphat valmiiksi, päätin käyttää jämälangat heti pois ja neuloa niistä Novitan siniraidallisen Tico Tico jämän kanssa raitasukat. Neuloin sukat 64 silmukalla, 4.krs:n tasaraidoin (kantapää Tico Ticolla), ja niistä tuli suunnilleen 43 kokoa, kun neuloin Anika langan loppuun (Tico Ticoa jäi vieläkin). Yhteensä lankaa meni 70g.

 

Nämä molemmat sukkaparit neuloin varresta varpaisiin 2,5 mm:n pyöröpuikolla parin molemmat sukat yhtä aikaa. Anika lankaa oli 2 kerää eli neuloin kumpaakin sukkaa omalta kerältään, mutta Tico Ticoa oli vain yksi kerä, joten neuloin sukkia kerän molemmista päistä. Mutta yllättäen värit osui sukissa melko hyvin samoihin. Molemmissa sukissa on ranskalainen kantapää; Alpha sukissa vahvistettu, raitasukissa sileä. Kärjessä molemmissa sukissa on leveä nauhakavennus, joka on silmukoitu kiinni.

Vähän hassun näköinen, kärjessä on ylimääräistä tilaa, koska jalka on noin 41 kokoa ja sukka 43 tai jotain sinne päin.

2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat, varmasti saajan mieleen =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rantapuikko, toivotaan näin, ja kun vielä saisin toimitettua ne perille :)

      Poista