tiistai 4. lokakuuta 2016

Taimitarhan syyssukat

 

Palataanpa hetkeksi nykyhetkeen ennen kuin jatkan taas vanhempien valmistuneiden parissa. Tässä siis Taimitarhan syyssukat minun tapaani.

 

Niina Laitinen järjesti vähän aika sitten jälleen KAL:in facebooksivullaan, ja nyt neulottiin Taimitarhan syyssukkia. Pääsin aloittamaan sukkien neulomisen yli viikon myöhässä, joten sukkani etenivät koko ajan jälkijunassa. Enkä minä tälläkään kertaa malttanut olla soveltelematta omiani.



Ensinnäkin valitsin sukkiin ohuemmat langat kuin ohjeessa. Pohjalankana minulla oli Rintalan tilan Ilo&Suru -sukkalanka ja kuviolankoina Tukuwool ja Handun TexIlu. Yhteensä näihin kului 192g lankaa.


Koska lanka oli ohuempaa, aloitin neulomisen ison pohkeen silmukkamäärällä. Ja koska tälläkin kerralla halusin sukista ylipolvensukat tein ylimääräisiä kerroksia sinne tänne (alussa enemmän) kuvioiden väleihin. Kavennuksien paikat jouduinkin sitten miettimään ihan uusiksi; aloitin ne myöhemmin, tein niitä paljon vähemmän ja yritin sovittaa ne kuvioihin mahdollisimman hyvin. Lopussa neuloin varren kirjoneuletta 56:lla silmukalla, ja jatkoin pituutta vielä yhdellä jalkaterään kuuluvista kuvioista. Minkä jälkeen neuloin ensin 2o 2n joustinneuletta 7 kerrosta, kunnes kavensin silmukkaluvun 49:ään neulomalla joka toiset nurjat yhteen, ja jatkoin joustinneuletta vielä 7 krs:ta. Jalkaterästä tein taas yksivärisen, niin sukat mahtuu kenkiin.


Syyssukat valmistuivat viime viikolla niin, että pääsivät heti käyttöön, ja kuvat otin viikonloppuna. Ai niin, neuloin molemmat sukat yhtäaikaa; aluksi samalla pyöröpuikolla, joka joustinneuleessa oli 2,5 mm ja kirjoneuleessa 2,75 mm. Mutta koska 2,75:n pyöröpuikkoni oli vähän liian lyhyt molempien sukkien yhtäaikaiseen looppaamiseen, jatkoin toista sukkaa sukkapuikoilla ja toista looppaamalla. Ja tein sukkia aina vuorotellen kuvion kerrallaan.

9 kommenttia:

  1. Upeat sukat ja erityisesti tykkään mahtavasta väriyhdistelmästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma A. Nämä langat huusivat lankavarastoni uumenista haluavansa syyssukiksi, ja kovaa huusivatkin, kun oli pakko etsiä ne sieltä, vaikken meinannut heti löytää, Tukuwoolin suhteen olin jo vähällä luovuttaa, mutta onneksi löysin senkin :)

      Poista
  2. Ihanat syyssukat! Hyvin näyttää onnistuneen ohjeen muutostyötkin. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat syyssukat! Hyvin näyttää onnistuneen ohjeen muutostyötkin. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat! Ohkaiset sukat on aina toimivammat kuin paksusta langasta neulotut. Kivat syksyiset värit sukissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki, niinpä, kirjoneule 7 veikasta on vaan turhan paksua. Syksyiset värit ovat selvästi vähemmistössä muhkeassa lankavarastossani, mutta onneksi sieltä löytyi kuitenkin nämä langat :)

      Poista
  5. Hienot syyssukat ja kunnon syksyn väreissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi, juu syksyisen väriset syyssukat :)

      Poista