torstai 10. heinäkuuta 2014

Kesäsukat

Hidasta edistystä keskeneräisten neuleiden rintamalla. Kesäkuun kylminä päivinä neuloin taas jonkin verran enemmän, paksua villatakkia ja -paitaa, mutta nyt helteiden tultua töiden loppuun saattaminen saattaa taas venähtää. Olen kyllä neulonut helteilläkin, ulkona sopivan varjoisessa paikassa on ollut oikein mukava neuloa helteessäkin. Valmista esiteltävää ei kuitenkaan vieläkään ole kuin yhden sukkaparin verran.

Nämä sukat on neulottu Lidlistä ostetusta "Nina" sukkalangasta. Langassa on 48% puuvillaa, 39% villaa ja 13% polyamidia. En ole koskaan aikaisemmin ostanut lankaa Lidlistä, mutta tämän koostumus oli kiinnostava ja hinta oli halpa, niin olihan tätä kokeiltava. En ole myöskään koskaan aikaisemmin neulonut sukkia puuvillaisesta langasta, että siinäkin mielessä mielenkiintoinen kokeilu. Lanka oli ihan ok, ei suosikkilankani, mutta ihan onnistunut kokeilu, en tosin tiedä mitä tekisin lopuista langoista. Nämä nimittäin myytiin neljän 50g:n kerän paketissa, neuloin kummankin sukan omalta kerältään, joten nyt minulla on jäljellä kaksi noin 20g:n jämäkerää ja kaksi kokonaista kerää tätä lankaa. Sukkiin lankaa kului 57 g.

Neuloin sukat 2mm:n puisilla sukkapuikoilla, ihan yksinkertaiset perussukat, alussa pari senttia 2o 2n joustinneuletta ja muuten sileää neuletta. Ihan sopivat omiin jalkoihini.


Tässä vielä kuva muuten valmiista, mutta pingoittamattomasta huivista, laitan sitten joskus kuvan, kun saan sen pingoitettua.

Lankojen päättelyä, nappien ompelua yms. pientä pitäisi saada tehtyä, jotta olisi lisää valmiita töitä esiteltäväksi. Voi silti mennä pitkäänkin ennen kuin saan seuraavan työn esittelykuntoon. Neulomisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti