tiistai 3. tammikuuta 2017

Hirvisukkia joululahjoiksi

Sain syksyllä idean, että neulon hirvikuvioiset villasukat joululahjaksi veljelleni... toiselle veljelleni... kolmannelle veljelleni... sekä isälleni... ja neljännelle veljelleni, enkä sitten voinut olla neulomatta samanlaisia sukkia veljen pojillekin. Kivan hirvikuvion olin nähnyt jo aiemmin Lankapirtti -blogissa ja nyt sitten pääsin käyttämään sitä.

Kaikki nämä hirvisukat neuloin 2,5 mm:n pyöröillä parin molemmat sukat yhtä aikaa. (Paitsi joissakin pareissa neuloin kirjoneuleosiot erikseen kumpaankin sukkaan joko pyöröpuikoilla tai sukkapuikoilla, koska neuloin molempia värejä kerän molemmista päistä, ja langat olisivat muuten menneet ihan sotkuun.) Kaikissa sukissa on varren yläosassa ja nilkassa 2o 2n joustinneuletta ja niiden välissä sileää neuletta ja hirvikuvio kirjoneuleena. Kaikissa sukissa on myös ranskalainen kantapää ja jalkaterä on pelkkää sileää oikeaa. Kaikissa miesten sukissa on varren yläosan joustinneuleessa ja kirjoneuleessa 68 silmukkaa ja nilkan joustimessa ja jalkaterässä 64.

Kuvaaja: Antti
Ensimmäisen parin neuloin nuorimmalle veljelleni varresta varpaisiin Lidlin siniraidallisesta Anika -langasta (+ kuvion jostain tuntemattomasta mustasta jämälangasta). Noin 40/41 koon sukkiin kului 73g lankaa.

Kuvaaja: Lauri
Toisen parin neuloin toiseksi nuorimmalle veljelleni varpaista varteen Dropsin punakirjavasta(viininpunainen print 672) ja punaisesta Fabelista sekä punaraidallisesta Anika-langasta (olikohan näiden musta lanka tuota samaa tuntematonta jämää vai Novitan Tico Ticoa?). Näihin noin 42/43 koon sukkiin lankaa kului 80g.

Kuvaaja: Antti
Kolmannen parin neuloin isälleni, myös varpaista varteen, lankana oli sinivihreäkirjava (vihreä/turkoosi print 677) Fabel ja sininen Anika (musta taisi olla Tico Ticoa). 75 g meni lankaa näihin noin 40/41 koon sukkiin.

Valitettavasti lopuista sukista on vain tällaiset minun ottamat huonot pikakuvat.
Neljännen parin neuloin toiseksi vanhimmalle veljelleni, nämäkin varpaista varteen. Kirjavaa Fabelia (kanerva print 674) ja mustaa Tico Ticoa meni yhteensä 76g ja koko on noin 40/41.

Viides ja viimeinen miesten koon (n. 42/43) sukkapari tuli vanhimmalle veljelleni ja se neuloutui myös varpaista varteen 79 grammasta sinikirjavaa(sini/ruskea/sinappi mix print 671) Fabelia, sinistä Anikaa ja mustaa Tico Ticoa.

Myös lasten sukat neuloin varpaista varteen. Kuudennen parin neuloin veljeni nuoremmalle pojalle, (koko noin 26/28). Jalkaterässsä silmukoita oli 48, nilkan joustimen jälkeen 51 s ja yläreunan joustimessa 52 s. Samat langat kuin edellisissä sukissa, tähän pariin niitä meni 40g.

Seitsemännen parin (koko noin 28/30) neuloin veljeni vanhemmalle pojalle 52 silmukalla ja muuten samoilla langoilla kuin isänsä ja veljensä sukat, mutta Anika -lanka oli sinikirjavaa (yksivärisen sinisen sijaan). Tähän pariin lankaa meni 46g.

Piirsin kuviot itselleni ruutupaperille, tässä sukan etuosan kuvio.
...ja tässä takaosan
Lasten sukkiin ei mahtunut kuin kolme hirveä, asemoin ne niin, että ne olivat edessä keskellä vastakkain, ja kolmas hirvi kulki toisessa sukassa toiseen suuntaan ja toisessa toiseen (mutta en jaksanut tehdä kuin tämän yhden piirroksen pienemmän sukan silmukkamäärällä)

2 kommenttia:

  1. Tosi-tosi upeita!!
    Ihan ehdottomasti pitäisi kyllä tehdä Miehelle lahjaksi hirvestyssukat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula!
      Siitä sitten vaan puikot heilumaan, tykkäisi kyllä varmasti :)

      Poista