lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kukkaniitty -sukat


Aika kuluu, mutten meinaa saada mitään aikaiseksi. Maaliskuussa en ole saanut mitään valmiiksi. Tai neuloin minä oman versioni niistä Taimitarhan kukkasukista, mutta saapa nähdä tuleeko langanpäät pääteltyä ennen juhannusta ;) Mutta joitakin aikaisemmin valmistuneita töitä on vielä bloggaamatta.


Nyt vihdoin, ensimmäinen Kevään keskeneräiset -haasteen töistäni valmiina. Nämä Kukkaniitty -sukat Roosa Nauha kuvastosta aloitin joulukuussa 2014, mutta hitaan alun jälkeen niiden edistyminen pysähtyi pitkäksi aikaa lähes kokonaan. Muutaman kerran annoin näille jopa purkutuomion, mutta onneksi lopulta keksin, miten saan nämä käyttökelpoisiksi ja valmiiksi.


Kukkaniitty on aivan ihana malli, ja valitsin ihanat Handun TexIlu -langat lankavarastossani tähän sukkapariin. Mutta kuvaston pienen mallipiirroksen seuraaminen oli melko työlästä, ja sukan sopivuus jalkaani mietittyvät, joten motivaatio näiden neulomiseen oli välillä hukassa. Käytin 2,5 mm:n sukkapuikkoja, sekä puisia että bambuisia, koska neuloin molempia sukkia yhtä aikaa. Langatkin olivat välillä aika sotkussa, kun neuloin niitä samoista keristä.


Vuoden aikana olin saanut aikaiseksi niin vähän, ja kirjoneuleen neulominen oli tuntunut niin hankalalta, että päätin jatkaa sukkia yksivärisinä. Jalkaan sovittaessani totesin, että leveys riittää ylipolvensukkiin, joten sellaiset päätin näistäkin neuloa. Sata kerrosta yksiväristä sileää oli tarpeeksi, ja jatkoin taas kirjoneuleella. Sovitin pohjekavennukset sukan takaosan kirjoneuleeseen, siirryin pikkuhiljaa kirjoneuleesta yksiväriseen. Koska sininen lanka loppui jouduin neulomaan jalkaterät vaaleanpunaisella, vaikka olisin halunnut tehdä ne sinisellä. Yhteensä lankaa kului 210g.


Vielä pitäisi saada kaksi keskeneräistä puseroa toukokuun loppuun mennessä valmiiksi tämän haasteen tiimoilta. Niiden suhteen ei ole vielä tapahtunut juurikaan edistymistä, joten voi olla, että tässä tulee vielä kiire :) Varsinkin, kun nämä ei ole ainoat keskeneräiset tekeillä, ja taas tekisi mieli aloittaa uuttakin.

12 kommenttia:

  1. Ihanat sukat, onneksi et luovuttanut vaan sait sinnillä valmiiksi. En tiedä minkälainen alkuperäinen malli on, mutta nuo yksiväriset osuudet sopivat noihin sukkiin todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saturnina :) Alkuperäinen malli on kyllä aika kaukana tästä mun versiosta, paljon paljon lyhyemmät varret ja enemmän kirjoneuletta, mutta nämä sopivat paremmin omiin jalkoihini ;)

      Poista
  2. Todella kauniit! Ja yksivärinen osuus on tosiaan aivan nappijuttu. Kylläpä alkoi tehdä mieli kirjoneulesukkia... :) Täytyy laittaa tuo malli korvantaakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kadikettu :) Tosiaan alkuperäinen malli on aika erilainen, en tiedä johtuiko lankavalinnasta vai mistä, mutta sillä ohjeella olisi tullut minulle hassun pituiset ja ihan liian leveät sukat etenkin nilkasta ja jalkaterästä ;)

      Poista
  3. Hyvä ettet purkanut, nämä on todella upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki :) Täytyy sanoa, että nyt, kun nämä olen valmiit olen todella tyytyväinen, etten purkanut, vaikka väillä kyllä epäilytti ;)

      Poista
  4. Todella ihanat sukat, hyvä että jaksoit tehdä loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi :) Lopputulos on kyllä parempi kuin, miltä matkan varrella tuntui ;)

      Poista
  5. KOmear ja ihanan pitkät sukat. Kannatti tehdä loppuun =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rantapuikko :) Sitä parempi, mitä pidemmät sukat ;)

      Poista
  6. Tosi hienot sukat! Ja mitkä varret! :) En ikinä jaksaisi neuloa noin pitkiä varsia :D Ja hienoa, että sullakin on eka Kevään keskeneräinen valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silmukan saalistaja :) Näitä neuloessa kieltämättä välillä tuntui, ettei koskaan tule valmista, mutta pitkät varret on ihanat. Mutta kiitos Kevään keskeneräiset -haasteen nämä valmistuivat, vielä pitäisi vaan saada ne kaksi muutakin tehtyä ;)

      Poista