tiistai 11. lokakuuta 2016

Beach date

Toukokuussa neuloin itselleni kesäksi uuden mekon. Sopivan ohjeen löysin Dropsin sivuilta täältä. Ja harvinaista kyllä taisin tällä kertaa neuloa ihan ohjeen mukaan, S kokoa. Tosin tein mekon Rowanin Creative linen langasta Dropsin Muskatin sijaan. Ja langan loppumisen vuoksi helmasta taisi jäädä joku kerros pois. Tuttuun tapaan tämä neulottiin siis ylhäältä alas yhtenä kappaleena ilman saumoja. 

 

Alussa pääntien ainaoikeassa puikot oli 3,25 mm, mekossa 4 mm ja helman ainaoikeassa 3,5mm. Minulla oli 4 vyyhtiä lankaa, ja kaikki meni (jäljelle jäi alle metrin pätkä), valmiin mekon punnitsin painavan 396g.

 

Rowanin puuvillapellavasekoitelanka oli oikein mukavaa neulottavaa, ja valmis mekko on miellyttävän tuntuinen päällä, ja tykkään tästä kyllä muutenkin oikein kovasti. Enkä onnistunut pilaamaan sitä konepesullakaan, kun sen mitään ajattelematta käytön jälkeen koneeseen nakkasin, vaikka langalle käsinpesua suositellaan. En ehkä silti suosittele konepesua, sillä vaikken itse mekon siitä huomannutkaan kärsineen, olivat kaikki muut ensimmäisellä pesukerralla samassa koneessa olleet vaatteet punaisen nukan peitossa ;)

4 kommenttia: