lauantai 22. lokakuuta 2016

Palmikkovillatakki Celtica

 

Elokuussa minun alkoi tehdä mieli neuloa palmikoita, paljon palmikoita. Päätin sitten tarvita uuden villatakin, sellaisen lämpimän ja pehmeän syksyn viileisiin ilmoihin sopivan. Koska en jaksanut kauheasti miettiä ja etsiä sopivaa ohjetta valitsin Dropsin nettisivuilta joskus bongaamani Celtica ohjeen, ilmainen ohje täällä. Takki neulottiin helmasta alkaen etu- ja takakappale yhdessä, vain hihat neulottiin erikseen ja ommeltiin paikoilleen.


Langaksi valitsin omenanvihreän Drops Merino Extra Finen, jonka olin ostanut jo muutamia vuosia sitten villatakkia varten. Valmis takki painaa 662g. Muistiinpanojeni mukaan neuloin 4 mm puikoilla (vaikka muistini mukaan puikot olisivat olleet 3,75:t). Mitään suurempia muutoksia en tällä kerralla ohjeeseen tehnyt, mutta saatoin toki neuloa hieman eri tavalla kuin ohjeessa neuvottiin. Ainakin hihat neuloin hihansuiden palmikkokaitaleiden jälkeen pyörönä, en tasona.


Jonkun matkaa neulottuani, minusta alkoi tuntua, että olen neulonut samanlaista palmikkokuviota aikaisemminkin. Ja olenhan minä, viime syksynä. Viime postauksessa esitellyn takin selän palmikkokuvio on sama kuin tässä. Mutta eihän sitä nyt heti voi muistaa, kun sen neulomisesta oli kulunut jo melkein vuosi ;)
 

Tätä takkia oli todella kiva neuloa, ja sen neulominen sujuikin suhteellisen nopeasti. Tietysti palmikoiden neulominen on hitaampaa kuin vaikkapa sileän neuleen, mutta niin paljon mielenkiintoisempaa, että neule etenee nopeammin, kun ei tarvitse tehdä aina joka välissä jotain muuta. Sainkin takin osat valmiiksi ennen matkaani (lähdin elokuun lopulla), mutta sitten takaisin tultuani (syyskuun lopulla) vei aikansa ennen kuin sain ommeltua hihat ja napit paikalleen. Mutta suhteellisen nopeastihan se valmistui, minun neuleekseni, ja lopputuloksena on ihanan lämmin ja pehmeä takki.

Hihansuiden palmikkokaitaleet neulottiin tasona, ja sitten sen reunasta poimittiin silmukat, joilla hiha neulottiin alhaalta ylös. Ohjeen mukaan siis koko hiha neulottiin tasona, ja lopuksi ommeltiin hihasauma. Mutta minä yhdistin palmikkokaitaleen renkaaksi ja neuloin sitten hihan pyörönä.

4 kommenttia:

  1. Onpa sievä palmikkotakki, palmikot on kyllä ihania :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis:) Palmikoita on kiva neuloa ja tuossa takissa niitä onkin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki, yleensä tykkään enemmän neuloa sellaisia palmikkojuttuja, joissa niitä on vähän vähemmän, mutta nyt tämä melkein pelkkiä palmikoita oleva takki oli just sopiva :)

      Poista