sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lionberry huivi


Tämän Lionberry -huivin neuloin siis myös lankakauppa Kerän Päästä varpaisiin -haasteen Huivi-osioon. Alunperin suunnittelin neulovani nimenomaan tämän mallin ja neuloinkin sen melkein valmiiksi Malabrigon Arroyo -langasta, mutta sitten huomasin neuloneeni reunan systemaattisesti väärin, joten jouduin purkamaan. Ja päätin neuloa siitä langasta ensin jotain muuta (tämän kaulurin).


Halusin kuitenkin neuloa myös tämän huivin, koska malli oli kaunis, ja epäonnistuminen piti kääntää onnistumiseksi. Ohje on ilmainen, täällä, englanninkielinen, helppo ja selkeä. Enkä ymmärrä, miten onnistuin lukemaan sitä niin huonosti tai pikemminkin olemaan lukematta, että sain tehtyä reunat nurjan puolen kerroksilla väärin. Muuten minusta ohjetta oli yllättävänkin helppo seurata, vaikka se on kirjoitetussa muodossa ei kaaviona. Kaaviosta neulominen on minusta helpompaa, ja kirjoitetun ohjeen seuraaminen vaatii enemmän keskittymistä.


Tähän uuteen yritykseeni valitsin langaksi Louhittaren luolan Eiku värisen Trotan, jota kului 78 grammaa. Ja voi miten ihanaa lankaa tämäkin oli! Ja tästä huivista tuli mielestäni jopa kauniimpi tästä langasta neulottuna kuin olisi tullut siitä Arroyasta, joka taas näytti vielä kauniimmalta siinä kaulurissa kuin tässä huivissa :)

Neuloin huivin 4 mm:n puikoilla.

8 kommenttia: