maanantai 26. syyskuuta 2016

Sinistä pitsiä

Ja nyt sitten niitä valmiita neuleita. Ensimmäisenä tämä pitsipusero, joka valmistui jo huhtikuussa, kuvat otin kesäkuussa, ennen juhannusta, ja puseron valmistuminenkin kesti vain vuoden ja kolme kuukautta ;)


Inspiraation tähän puseroon sain Saumatonta neulontaa kirjan Faina Gobersteinin suunnittelemasta pitsipuserosta. Täältä näet kyseisen puseron. Tykkäsin siis pitsistä, mutten oikeastaan mistään muusta kyseisessä mallissa, ja pitsimallinkin muokkasin omiin tarpeisiini sopivammaksi :)


Mitään ohjetta minulla ei siis ollut, mikä olikin varmasti yksi syy tämän neuleen hitaaseen valmistumiseen. Toki osansa oli myös ohuella langalla, ja tietysti sillä, että minulla on aina niin monia neuleita kesken, enkä millään malta olla aloittamatta uusia. Mutta lisäysten ja kavennusten sijoittamisessa ja sovittamisessa kuvioon oli miettimistä, vaikka kuvio muuten olikin helppo oppia.


Neuloin puseron ylhäältä alas saumattomasti yhtenä kappaleena; 2o 2n joustinneuleen 2,75 mm:n puikoilla ja pitsiosuuden 3,25:lla Debbie Blissin Rialto Lace -langasta, jota kului 145g.


Kiva tätä oli neuloa, vaikka aikaa kuluikin näin paljon. Lopputulokseen olen myös oikein tyytyväinen; kaunis ja mukava villapaita. Ihanan pehmeää ja ohutta merinovillaa, joten sopii hyvin Suomen kesään, mutta lämmittää mukavasti myös hieman viileämpinä vuodenaikoina. Ollut käytössä jo kevään, kesän ja syksyn mittaan sen verran, että olen todennut hyväksi. Tätä tulee käytettyä varmasti paljon, mikäli näin ohut ja pehmeä merinovilla vaan kestää käytössä.

6 kommenttia:

  1. Joskus neuleiden valmistuminen kestää tosi kauan. Mutta lopputulos palkitsee, kuten tämäkin on tosi upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki. Onneksi omien vaatteiden kohdalla ei ole mitään kiirettä :) tietysti olisi näinkin kiva pusero ollut ihan kiva saada käyttöön jo aiemminkin ;)

      Poista
  2. Todella kaunis pusero, kaunis pitsikuvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ingi, tykkään kans tosta pitsikuviosta, ja sitä oli kiva neuloakin :)

      Poista