Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kitchen star peitto

 
Tiskirättipeitto.

Peiton keskustan 6 neliötä neuloin siis tällä tiskirätin ohjeella, joka löytyy ilmaiseksi Dropsin nettisivuilta. Yhdistin palat toisiinsa kolmen puikon päättelyllä sitä mukaa, kun ne valmistuivat, ja loput silmukat jätin pyöröpuikkokaapelille odottamaan. Odottamaan jätetyillä silmukoilla neuloin sitten reunusta valiten värit sitä mukaa kuin neuloin. (Pitsi)kuvioita keksin itse tai otin sopivista malleista myös fiiliksen mukaan neuleen edetessä. Käytin tähän 4 mm:n sukka- ja pyöröpuikkoja.


Neuloin peiton loppukeväästä ja alkukesästä pääasiassa minulla valmiiksi olleista langoista, muutaman kerän ostin ja sain lisäksi. Kaikki langat ovat puuvillaa, lukuunottamatta kahta kerää Sublimen Bamboo & Pearls lankaa (bambu- ja helmiviskoosia) ja neljää kerää Gjestalin Føn lankaa (70% bambua, 30% puuvillaa), ja muutamista pikkujämistä en voi olla ihan varma, että ovat pelkkää puuvillaa, vaikka hyvin puuvillaisilta vaikuttivatkin. Puuvillalangat olivat Drops Muskat, Drops love you 5 ja 7 sekä Schachenmayr Cotton Eco. Yhteensä lankaa kului 1589g.


Kastelematta ja pingottamatta, nurmikolle levitettynä mittasimme peiton pituudeksi yli 2m ja leveydeksi reilut 160 cm.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Kukkapeitto

Olin jo pidemmän aikaa halunnut neuloa suorakaiteenmuotoisen puuvillaisen sinisävyisen paloista kootun päiväpeiton/torkkupeiton sängylleni. Sopivan ohjeen löytäminen ei vaan tuntunut olevan helppoa. KyJyn myötä päätin kuitenkin paneutua sopivan ohjeen etsintään ja toteuttaa vihdoin peiton.

Aikani etsittyäni löysin Dropsin nettisivuilta, täältä, kukkakuvioisen ruutupeiton ohjeen. Neuloin peittoni palat Dropsin ohjeen mukaan, mutta muuten sovelsin aika paljon.

Neuloin peittoni erilaisista puuvilla- ja puuvillasekoitelangoista, ja koska osa langoista oli muita ohuempia, ja paloista piti saada aika lailla samankokoisia, tein ohuemmilla langoilla neulottuihin kukkiin yhden lisäyskerroksen enemmän. En päätellyt palojen silmukoita vaan siirsin ne langalle odottamaan yhdistämistä.


Kokosin peiton 24:stä n. 30 cm x 30 cm palasta. Yhdistin palat toisiinsa ja päättelin silmukat samalla virkkuukoukulla, lopuksi poimin kaikki reunasilmukat langoilta puikoille ja neuloin muutaman kerroksen ainaoikeaa reunustamaan peittoa. Valmiin peiton koko on n. 120cm x 190 cm.

Peiton neuloin 4 mm:n sukkapuikoilla sekä pyöröpuikoilla.

 

Käyttämäni langat olivat: Dropsin Muskat, Muskat Soft ja Safran, Sublimen organic cotton, bamboo & pearls ja soya cotton, Vikingin Milk & Honey ja Sandnesin Mandarin Classic. Lisäksi oli joitakin pieniä jämiä muita puuvillalankoja. Näistä bamboo & pearls on bambusta ja helmistä tehtyä viskoosia, soya cotton sisältää puuvillan lisäksi 50% soijaa, milk & honey sisältää puuvillan lisäksi 30 % maitokuitua. Muut langat ovat 100% puuvillaa. Lankaa kului yhteensä 1161g.


KyJy nro 18 peitto puuvillalangasta, aloitettu 15.8. valmis 26.10. langanmenekki 1161g.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Huivileikkiä torkkupeitolla

Ostin Veera Välimäen Huivileikki -kirjan kesäkuun alussa, kun se oli tarjouksessa. Olin nähnyt useissa blogeissa useita kirjan huivimalleja neulottuina, eikä mikään ollut erityisemmin sytyttänyt. paljon ainaoikeaa ja muuta sellaista tooosi tylsää neulottavaa. Epäilinkin, että tulenko koskaan neulomaan yhtäkään kirjan huiveista, ja ostinkin kirjan pääasiassa kauniiden kuvien ja muutenkin silmääni miellyttävän ulkoasun vuoksi; sellaiseksi selailu- ja haaveilukirjaksi.


Saatuani kirjan käsiini selailinkin sitä ahkerasti, mutta yllätyksekseni löysin siitä myös monta mielenkiintoiselta vaikuttavaa mallia. Onhan niissä paljon sitä ainaoikeaa, mutta moni huivi on muodoltaan erikoinen ja siksi mielenkiintoinen, ja löytyi sieltä myös erilaisia pintaneuleita ja jopa pitsiä, ja herkullisia värejä. Jos minulla ei olisi nyt niin montaa keskeneräistä työtä (KyJyjä) tekeillä, laittaisin heti jonkun kirjan huiveista puikoille.


Kesäkuussa aloin neuloa torkkupeittoa kirjan ohjeella. Heti nähdessäni neliönmuotoisen Aalto -huivin, päätin neuloa kyseisellä mallilla itselleni peiton puuvillalangasta. Huivin keskiosa on neulottu ohjeen mukaan, aaltokuviota jatkoin pidempään (ja neuloin joka toisen krs:n punaisella ja joka toisen vaalealla) ja joustinneulereunusta (pun. ja joka 4.krs l.valk), jatkoin niin pitkään kuin lankaa riitti. Yritin kovasti saada neulottua tämän valmiiksi ennen KyJyn alkua, ja melkein sainkin, mutta langanpäitä en meinannut saada millään pääteltyä. Ja ehtihän tämä jo olla käytössäkin aika kauan ennen kuin sain aikaiseksi pingottaa ja kuvata sen.


Tämä on aivan ihanan pehmeä ja mukava torkkupeitto, ja kokoakin on ihan kivasti, noin 160 cm x 160 cm. Lankaa kului yhteensä noin 915 grammaa. Langat löytyivät jälleen pohjattomasta lankavarastostani. Punainen lanka on Sublime Soya Cottonia, jota kului 10 kerää viimeistä metriä myöten. Keskustan beige lanka oli Sandnes Mandarin Classicia, jota minulla oli noin kerä, minkä jälkeen jatkoin kolmen kerän verran vaaleammalla Schachenmayr Cotton Eco langalla. Joustinneuleessa punaisen kaverina oli luonnonvalkoinen Sandnes Duett.


torstai 16. lokakuuta 2014

Sohvalla shaalin alla

Keskeneräisten neuleiden keskellä täällä edelleen majaillaan, niin no, sanoohan sen jo blogin nimikin. Ja täytyyhän sitä aina jotain tekeillä olla, mutta toki nyt haluaisin valmistakin saada. Vaikka viime postauksessa kirjoitinkin, ettei mitään valmistuneita ole esiteltäväksi ei se kuitenkaan tällä kertaa tarkoittanut, ettei yhtään mitään olisi valmistunut. Jotain pikkuriikkistä olen aloittanut ja saanut valmiiksikin, mutta palaan siihen myöhemmin.

Blogin nimeksi olisin voinut laittaa Keskeneräiset kutomukset niin olisivat sitten olleet sekä puikoilla että puissa olevat tekeleeni samassa kastissa. Tällä kertaa esittelyvuorossa nimittäin kangaspuissa kutomani shaali, vihdoin senkin taival keskeneräisenä päättyi valmistumiseen. Kudoin tämän yli puolitoista vuotta sitten, mutta valmiiksi sen sain vasta viime kuun lopussa. Mutta nyt on shaalini päässyt kutomosta kotiin ja saanut solmut paikoilleen, ja vihdoin sain sen kuvattuakin. Kylminä syysiltoina voin kääriytyä tähän ja istua sohvan nurkassa neulomassa.

Shaali on kooltaan noin 120 cm leveä ja noin 180 cm pitkä. Tykkään tosi paljon sen ruskean sävyistä, kuvaaja(siis minä) on onnistunut saamaan kuvaan aikaiseksi joitain kummallisia värivirheitä, joita shaalissa ei oikeasti ole. Värit ovat oikeasti kauniit toisiinsa sopivat ruskean sävyt. Sopii aivan loistavasti yhteen punaisen sohvani kanssa.