Näytetään tekstit, joissa on tunniste hame. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hame. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Harmas hame

 
Marraskuussa kerroin neuloneeni sinisen hameen, kun "tarvitsin" harmaan, joten pitihän se harmaakin hame neuloa. Koukuttajan kootut -neulepodcastin innoittamana päätin tehdä hameen Carnaby skirt-ohjeella (ilmainen ohje). Aloitin hameen neulomisen joulukuun alussa ja valmiiksi sain sen tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Useammankaan yrityksen jälkeen en ole saanut otettua siitä edes likimainkaan tyydyttäviä kuvia, joten blogipostauksen kirjoittaminen on jäänyt, mutta nyt päätin, että on vaan aika saada näitä valmistuneita töitä tänne blogiinkin.

 
Helpon ja yksinkertaisen hameen jujuna on napit ja se, että se neulotaan poikittain. Toki jälleen kerran tein malliin joitakin omia muokkauksia. Ensinnäkin halusin hameesta hieman pidemmän kuin ohjeessa, joten neuloin sen 100:lla silmukalla. Lyhennetyillä kerroksilla neuloittuihin sileisiin kaitaleisiin tein aina yhdet lyhennyskerrokset enemmän kuin ohjeessa. Ja lopuksi minun hameessani on valenapitus eli ompelin (tai oikeastaan virkkasin) sivusauman (alaosastaan) kiinni ja yläosaan ompelin vetoketjun. Ja napit ompelin koristeeksi sauman päälle.

Käytin hameeseen myös kahta lankaa, päävärinä minulla oli harmaa Rintalan tilan Iivari kainuunharmaslanka, jota kului 243g. Ja lyhennetyin kerroksin tehdyt sileäneuleiset paneelit neuloin Novitan Suomivillalla, jota kului 133g. Yhteensä hameeseen meni siis 376g lankaa. Käytin hameen neulomiseen 3,75 mm:n puikkoja.


keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Aaltoilee

 

Päätin tässä vähän aikaa sitten tarvitsevani harmaan hameen, joten neuloin sinisen. Niin, että nyt pitäisi sitten neuloa vielä se harmaakin hame, kun ei tämä nyt ihan täysin vastaa siihen harmaan hameen tarpeeseen, vaikka tästäkin tuli oikein kiva ja käyttökelpoinen.


Jämälangoista suunnittelin siis neulovani sen harmaan hameen, ja kun kaivoin jämälangat esille, niin siniset huutelivat sieltä vähän voimakkaammin, ja löysin sinisille langoille paremmin sopivan ohjeenkin. (Harmaan neulon luultavasti ilman ohjetta, mutta en ihan tarkkaan tiedä millaisen tekisin, ohjevinkkejä otetaan vastaan) Tästä Dropsin ohjeesta otin siis helman aaltokuvion ja hameen silmukkamäärän, ja vähän vinkkejä kavennuksiin. Neuloin hameen siis helmasta ylöspäin.

 

Päävärinä minulla oli hameessa farkunsininen Drops Andes (jota siis oli 2 kokonaista kerää ja pari pientä jämäkerää). Raitoja tein ikivanhalla Novitan Maxi Mohair -langalla, aina 1 kerroksen oikein ja yhden nurin niin pitkälle kuin sitä riitti, Andesilla neuloin aina 4 kerrosta oikeaa loppuun asti. Maxi mohairin loputtua jatkoin ohuemmilla jämälangoilla kaksinkertaisena aina 3 kerrosta sileää. Ne pienemmät ja ohuemmat jämät olivat Sublimen Baby cashmere merino silkiä, Dropsin baby merinoa ja jotakin muuta. Loppuun neuloin n. 5cm:ä joustinneuletta Andesilla (1 kiertäen oikein, 1 nurin), ja muutamalla viimeisellä kerroksella neuloin mukaan myös kuminauhalankaa. Yhteensä lankaa kului 317g.


Aloitin neulomisen helmasta magic loopina pyöröpuikoilla 8 mm:n puikonpäillä, jotka vaihdoin aina sopivin välein ohuempiin, joustinneuleessa ne olivat luultavasti 4,5 milliset.


lauantai 28. helmikuuta 2015

Lisää raitoja jämälangoista

Jämälankakaulahuiviin lankoja etsiessäni sain idean ja valitsin langat myös hametta varten. Tähän valitsin pohjalangaksi edelliseen hameeseenkin käyttämäni Rintalan tilan Helmi villalangan, nyt neuloin sillä kaksinkertaisena. Raitalangoiksi valitsin erilaisia punasävyisiä jämälankoja, mm. Sandnes Easya ja Alfaa, Drops Andesia ja Pirtin kehräämön kampalankaa, viimeksi mainittu  kaksinkertaisena. Lankaa kului yhteensä 261 grammaa.


Ihanan lämmin, ja muutenkin kiva käyttöhame. Sopii hyvin kevään vaihtelevien säiden lisäksi syksyyn ja talveen, lämmin, mutta ei liian lämmin, ainakaan minulle :)

Näin neuloin: Loin 111 silmukkaa 10 mm:n pyöröpuikoille kolminkertaisella langalla (kaksinkertainen Helmi ja Dropsin Baby merino) ja yhdistin pyöröksi.
Neuloin 1.krs:n oikein, 2.krs:n 1o 1n, viimeinen silmukka oikein, 3.krs:n oikein, 4.krs:n 1n, 1o, viimeinen silmukka nurin.
Jatkoin punaisella langalla 1. ja 2.krs:n mukaan, ja kaksinkertaisella ruskealla langalla 3. ja 4.krs:n mukaan kunnes hameen pituus oli 40 cm. Vaihdoin puikot aina pienempiin 8 krs:n välein (10 -> 9 -> 8 -> 7 -> 6,5 -> 6 -> 5,5 -> 5 -> 4,5) viimeiset noin 5 cm:ä neuloin yksinkertaisella langalla (punainen lanka Pirtin kehräämön kampalankaa). Lopuksi neuloin vielä noin 8 cm:ä 1o 1n joustinneuletta (vuorotellen 4 krstä ruskealla ja 4 krsta punaisella).

Vielä viikko aikaa osallistua arvontaan!


torstai 19. helmikuuta 2015

Helmi hame

Ihan tammikuun lopussa aloin neuloa itselleni hametta villatakista ylijääneistä Rintalan tilan luomulangoista. Aloittaessani en vielä ollut päättänyt neulonko puolihameen vai mekon, joten aloitin neulomisen helmasta ylöspäin. Päätin sitten neuloa hameen, koska luulen, että se on käytännöllisempi, sitä paitsi mekkoja minulla on enemmän.


Tämä lanka on todella kaunista ihan sileänä oikeana pintana, joten en edes ajatellut minkään monimutkaisten palmikoiden neulomista (en usko, että palmikot olisivat erottuneet kunnolla), ihan pelkän oikean neulominen ei kuitenkaan houkutellut, joten neuloin pintaan vinoruutukuviota ristiinneulotuilla silmukoilla.


Loin 192 silmukkaa 4,5 mm:n pyöröpuikoille. Kavennukset tein sopivin välein vinoruutujen keskellä neulomalla kaksi silmukkaa oikein yhteen. Vyötärölle neuloin reilun pätkän 1 o 1 n joustinneuletta 3,75 mm:n pyöröillä. Parilla viimeisellä kerroksella neuloin mukaan kuminauhalankaa, mutta joustinneule jäi silti hieman turhan löysäksi. Lankaa hameeseen kului 170 grammaa.


Eilen oli ihanan aurinkoinen ja kauniin keväinen päivä, vaikka lunta onkin vielä paljon ja tuuli hieman liikaa. Oli niin ihana ulkoilla, ja vihdoin sain myös kuvattua näitä valmistuneita käsitöitäni. Muutakin on siis valmistunut, ja nyt myös kuvattu, joten toivottavasti saan niitä pian myös blogiin. Ainakin tällaisena harmaana päivänä on mukava katsella aurinkoisia kuvia.

torstai 21. elokuuta 2014

Värejä ja raitoja

En oikein tiedä mitä ajattelisin tästä hameesta. Ehkä tiedän sitten, kun taas on pimeää ja kylmää, ja kaipaan taas värejä ja lämpöä. Nyt on vielä niin paljon värejä, lämmintä ja valoa ulkona luonnossa (ja sisällä kämpässäkin), että tämä on ehkä vielä vähän liikaa minulle.


Aloitin tämän tekemisen joskus viime talvena (tai loppusyksystä). Tavalliseen tapaan minulla ei ollut mitään ohjetta, vain lankaa ja ajatus siitä millaisen hameen haluan neuloa itselleni. Minulle oli jäänyt tummanharmaata Drops Alpaca -lankaa jäljelle neulottuani siitä mekon ja ostin lisäksi erivärisiä keriä samaa lankaa. Lilaa ja sinistä lankaa oli kumpaakin yksi kerä, keltaista, vihreää, roosaa ja turkoosia kai kutakin 2 kerää. Lankaa kului yhteensä 493g.


Alkuperäisenä ajatuksenani oli neuloa tummanharmaalle pohjalle raitoja muilla väreillä, mutta neuloinkin vain yläosan 1o 1n joustinneuleen tummanharmaalla ja muuten käytin muita värejä. Nappilistat neuloin ainaoikein ja ensimmäisen keltaisen raidan jälkeen neuloin koko hameen patenttineuletta. Napit ovat kaikki erilaisia. Raidoitusta en suunnitellut mitenkään etukäteen, päätin raitojen värit ja leveydet sitä mukaa, kun tein niitä.


Hameesta tuli todella lämmin ja paksu. Vyötärön joustinneuleesta ei tullut ihan tarpeeksi tiukkaa ja napakkaa, ja hameesta tuli melko painava. Pujottelin kuminauhalankaa joustinneuleeseen nurjalle puolelle, jotta hame pysyy kunnolla päällä.

En ole ihan varma, mutta luultavasti neuloin 2,5mm:n pyöröillä.


Tykkään väreistä, mutta yleensä en halua yhteen vaatteeseen kovin montaa väriä. Aikaisemmin yksivärisyys oli melkeinpä ainoa vaihtoehto, mutta värin valitseminen sitten sitäkin vaikeampaa. Harvoin päädyin kahden (tai jopa kolmen) värin käyttämiseen samassa vaatteessa. Enkä oikeastaan ole kauheasti välittänyt raidoistakaan, ja silloin harvoin kun olen raitoja päätynyt neulomaan, raidat ovat olleet leveitä, ja vain kahta eri väriä. Tähän hameeseen halusin kuitenkin nimenomaan kapeita ja kapeahkoja raitoja useilla eri väreillä. Värien valinta oli yllättävän helppoa, vaikka käytinkin tähän useampaakin sellaista väriä, josta en yksinään olisi tehnyt itselleni mitään. Tykkään lopputuloksesta, mutta osaankohan sitten käyttää näin moniväristä ja pitkää neulehametta, se jää nähtäväksi talven mittaan.