Näytetään tekstit, joissa on tunniste Drops Lima. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Drops Lima. Näytä kaikki tekstit
torstai 28. huhtikuuta 2016
Kirjoneulelapaset
Huh, huh... huhtikuu on hujahtanut jo ihan loppumetreille. Paljon mitään ei ole kuukauden aikana valmistunut, vaikka aina jotain on tekeillä. Nämä lapaset isälleni valmistuivat jo ihan kuun alussa, mutta kuvaaminen ja bloggaaminen taas vähän viivästyivät.
Neuloin lapaset Drops Limasta (edelleen niitä villapaidasta ylijääneitä lankoja), 4 mm:n puikoilla. Ohjetta minulla ei näihin ollut, mutta Pia Tuonosen Kevätkalenterisukista, jotka neuloin viime kuussa (ks. täältä) sain osan sopivista kuvioista, ja loput keksin itse.
JyJy nro 20, lapaset, aloitettu 28.2. valmiit 2.4. langanmenekki 79g.
torstai 25. helmikuuta 2016
Toinen Toppur
Isän villapaitaa varten ostamia lankoja jäi reilusti yli. Langanmenekin arvioiminen ei ollut ihan helppoa, enkä halunnut langan ainakaan loppuvan kesken. Lisäksi isän kanssa oli puhetta, että hänellä voisi olla tarvetta myös pipolle. Villapaidan valmistuttua kyselin sitten isältä, että millaisen pipon hän haluaisi. Veljelleni neulomani Toppurin malli oli isän mielestä hyvä, joten sillä mentiin.
Neuloin pipon/myssyn kaksinkertaisella langalla, ja kolmella värillä. Lanka oli siis samaa Dropsin Limaa kuin isän villapaidassa, pohjavärinä harmaa, kuvion päävärinä petrooli ja lisänä vähän sinistä. Yhteensä lankaa kului 98 grammaa. Tällä kertaa neuloin pipon 6 mm:n pyöröpuikolla magic loopina. Niin ja tällä kertaa virkkuukoukkukin oli oikeaa kokoa eli 5mm.
JyJy nro 18, Pipo isälle, aloitettu 3.2. valmis 12.2. langanmenekki 98g
Lankoja jäi vieläkin, ja voisin kuulemma neuloa niistä vielä isälle lapaset.
tiistai 23. helmikuuta 2016
Handtak
Ja lapasilla jatketaan, myös toiseksi nuorin veljeni tarvitsi lapaset. Hänelle neuloin hänen ostamistaan langoista joululahjaksi villapaidan, ja loppulangoista joulupäivinä myssyn. Mutta vielä häneltä puuttui lapaset. Veli osti langat ja sopiva ohje löytyi jälleen Islantilaisia neuleita kirjasta. Mallin nimi on Handtak, suomeksi Ote.

Neuloin nämä sukkapuikoilla, resorissa 4 mm, muuten 4,5 mm. Langat olivat Dropsin Nepalia; keskiharmaa(0517) ja tummanharmaa(0506) sekä mustaa (8903) Limaa.
JyJy nro 6 lapaset aloitettu 4.1. valmis 9.1. langanmenekki 92g

sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Villapaita isälle
Tällä viikolla isä sai autonkorjauspalkkansa eli villapaidan, johon hän osti langat. Ja kuvat sain otettua tänään, kun isä tuli uudessa villapaidassaan käymään luonani. Hihat jouduin neulomaan kahteen kertaan, kun ensimmäisellä yrityksellä jätin vähän turhan monet lisäykset tekemättä. Ja koska olin tehnyt paidan valmiiksi asti enkä viitsinyt purkaa kirjoneulekaarroketta, silmukoin uudet hihat paikoilleen. Silmukointi erottuu hieman, mutta toivon, että se tasoittuu käytössä.
Villapaidan mallin muokkasin Islantilaisia neuleita kirjan Strýta ohjeen pohjalta ohuemmalle langalle sopivaksi. Muokkasin kirjoneulekuviota hieman ja käytin saman kirjan Riddari (Ritari) ohjetta silmukkamäärien laskemisessa. Lankana puserossa on siis Dropsin Lima, jota kului yhteensä 593g, vaaleanharmata (9010) vajaa 9 kerää, petroolia (0701) n. 2 kerää ja harmaansinistä (6235) n.1,5 kerää. Puikot oli joustinneuleissa 4 mm, muuten 4,5 mm.
JyJy nro 8, villapaita, aloitettu 7.1. valmis 28.1. langanmenekki 593g.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)