Näytetään tekstit, joissa on tunniste alpakkasilkkilanka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alpakkasilkkilanka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Minetta

Tämänkin villatakin neuloin jo huhtikuussa, itseasiassa jo ennen Mietteä. Ja napitkin taisin ommella ensin tähän takkiin, samalla kertaa tosin. Tähän villatakkiin löysin ohjeen Knittystä, ilmaiseksi siis  täältä. Ihana klassinen villatakki, joka neulotaan ylhäältä alas saumattomasti, mikä sen parempaa! Tarkoitukseni oli neuloa tällä kertaa ihan ohjeen mukaan, tosin eri langasta kuin ohjeessa, mutta päädyin kuitenkin tekemään pieniä vyötärömuotoiluja, joita ohjeessa ei ollut, ja voi olla, että jotain muutakin lopulta sovelsin.


Tähän villatakkiin käyttämäni langat, Dropsin Baby Alpaca Silk, olivat odottelleet villatakiksi muuntautumista varastossani jo jonkin aikaa. Lankaa kului 274 grammaa. Ja jämiä jäi reilusti, palmikkotakkia, kun olin näistä suunnitellut. Jämistä neuloin jo Helgat, lopuista suunnittelen huivia, eivät tosin ihan yksinään enää siihen riitä.


3,75:n pyöröillä neuloin, vaikka en kyllä muista neuloinko hihat pyöröillä vai sukkapuikoilla, mutta samapa tuo ;) Valmista tuli kuitenkin, ja oikein hyvä takki tulikin. Tätä ohjetta voisin käyttää toistekin, vaikka ihan samanlaisen neulominen kävisi kyllä liian tylsäksi, mutta jos vaihtaisi palmikkokuviot monimutkaisempiin, ja lisäisi vaikka taskut...ehkä joskus ;)


Villatakki sopii hyvin myös kesämekkoni pariksi. Nämä ovat yhden kerran päässeet käyttöönkin yhdessä, melkein olisi vaan tarvinnut lisäksi villasukat jalkaan, ettei olisi tarvinnut palella. Villatakille onkin ollut enemmänkin käyttöä, mutta ehkä se tästä vielä lämpenee ja mekkokin pääsee enemmän käyttöön.


Kolmen kuukauden lankapaasto päättyy tänään. Yllättävän helposti ja nopeasti kolmen kuukauden paasto sujui. Viime viikolla tosin jo eksyin katselemaan lankoja, ja suunnittelin, mitä voin kuun lopulla ostaa ;) Tosin vieläkin varastostani löytyy langat useampaankin villatakkiin, ja moneen muuhunkin työhön, joten paastoa voisi olla syytä jatkaa pidempäänkin. Ainakin toivon, etten heti lankapaaston päätyttyä villiinny kovin paljon ostelemaan, mutta ehkä vähän jotain uusia ihanuuksia kuitenkin :)

torstai 21. toukokuuta 2015

Helga - kämmekkäät baijerilaisin palmikoin

Saamattomuus bloggaamisen suhteen näyttää jatkuvan, eikä se ole jäänyt pelkästään siihen. Villatakit odottavat edelleen viimeistelyä, enkä muutenkaan meinaa saada mitään ihan valmiiksi asti. Tilaamani napit saapuivat kyllä nopeasti ja olisivat täysin sopivat, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi ommella niitä paikalleen, saamaton mikä saamaton ;)


Nämä kämmekkäät kyllä valmistuivat nopeasti, kahdessa illassa, mutta...omien käsien kuvaaminen ja sitä rataa, en millään meinannut saada aikaiseksi edes yrittää, ja lopulta tuloksena sata kuvaa, eikä yhtään kunnollista ;)


Näiden kämmekkäiden tarina alkoi jo huhtikuun alussa, kun näin Koti männikössä -blogissa Riitun ihanat kämmekkäät. Mallin nimi on Helga ja ohje näihin löytyy Käsineitä kesästä talveen -kirjasta, jonka varasin kirjastosta silloin heti, mutta sain sen vasta toukokuun ekalla viikolla. Kirjan saatuani aloitinkin sitten neulomisen heti, ja ensimmäinen kämmekäs valmistui samana iltana ja toinen seuraavana, päättelin jopa langanpäät heti.


Neuloin kämmekkääni Dropsin Baby Alpaca Silk langasta 3,25 mm:n sukkapuikoilla. Lankaa kului 37 grammaa. Koska käyttämäni lanka oli ohjeen lankaa ohuempaa ja kerrostiheyteni ei vastannut ohjeen mukaista tiheyttä, neuloin peukalon jälkeen vielä yhden mallikerran lisää pituutta. Ohje oli selkeä, ja oikein hyvä muuten, mutta peukalon ohje oli puutteellinen. Ohjeessa oli neuvottu peukalokiilan lisäysten paikat, muttei mitään muuta. Päätin neuloa peukalokiilan silmukat kiertäen oikein, ja peukaloa varten poimin 4 silmukkaa, joista kaksi kavensin seuraavalla kerroksella pois ja jatkoin muutaman kerroksen kierretyin oikein silmukoin, lopuksi neuloin vielä muutaman kerroksen 1 kiertäen oikein, 1 nurin joustinneuletta.

torstai 6. marraskuuta 2014

Roosa ruusu

Yksi uusista aloituksistani jäi pois viime postauksesta, mutta ei se mitään, kun voin esitellä ne nyt jo valmiina. Elämäni ensimmäiset kämmekkäät, en ole ikinä ennen omistanut tai neulonut kämmekkäitä, mutta tässä ne nyt ovat. Sain siis joku viikko sitten purettua sen krokotiilivirkkaushuivintekeleeni, ja ajattelin neuloa siitä langasta sormikkaat, joita en myöskään ole vielä koskaan neulonut. Löysin kivan ohjeenkin, sellaisen melko yksinkertaisen, jossa kuitenkin on jotain kivaa. Luulen kuitenkin, että neulon sillä ohjeella sormikkaat jostain hieman ohuemmasta langasta, jotta saisin niistä omiin käsiini sopivat. Mutta koska purkulanka piti saada ensin puikoille, päätin, tähän kauniiseen kämmekäsmalliin törmättyäni, neuloa kämmekkäät.


Ohje löytyy Ullasta, täältä. Ohjeen nimi on Roosa ruusu, mutta minun ruusuni ovat vaaleat vedenvihreät. Ohjeessa käytetty lanka oli ihan jotain muuta, mutta minun kämmekkääni on neulottu Dropsin Baby Alpaca Silk -langasta, joka sisältää 70 % baby alpakkaa ja 30% silkkiä. Lanka on todella ihanan pehmeää ja kauniin kiiltävää. Näihin sitä kului vain 36 g.

Neuloin 3,5mm sukkapuikoilla, mutta olisin ehkä voinut käyttää ohuempiakin puikkoja. Yritin saada tuon kauniin palmikkokuvion kauniisti kuviin, mutta ei se kyllä oikein hyvin näissä kuvissa erotu. Osittain johtuu käyttämästäni langasta, osittain siitä, että en kastellut tai höyryttänyt tai mitenkään viimeistellyt kämmekkäitä ennen kuvien ottamista, ja osittain ehkä siitä, että kämmekkäät ovat hieman liian isot käsiini, eikä palmikko siksi pääse nousemaan pinnasta esiin kunnolla. Kuvien ottamisen jälkeen kastelin kämmekkäät, ovat nyt kuivumassa, ehkä yritän ottaa uusia kuvia niiden kuivuttua (tai sitten en).

Nyt pitäisi sitten kai opetella käyttämään kämmekkäitä, olen sellainen vilukissa, etten ainakaan ulkona tällaisten kanssa tarkene. Sisällä tietokoneella kirjoittaessa? Tai, jos neuloisin ne ohuet sormikkaat ja käyttäisin näitä niiden päällä? Voi myös olla, että keksin näille jonkun muun käyttäjän.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Hieman huivista

Niin, edellisen postauksen kuvissa näkyvä huivi on tämä, jonka lupasin - melkein kaksi kuukautta sitten - esitellä, kun saan sen pingoitettua. Huivi on neulottu Drops Lace -langasta, jota kului 73 grammaa. Sen leveys yläreunassa on noin 170 cm ja pituus keskeltä noin 85 cm. Unelman kevyt, pehmeä ja siihen nähden uskomattoman lämmin hartiahuivi juhliin tai kaulahuivi kevääseen, syksyyn ja talveen, (ja miksei kesäänkin, ainakin kesäkuussa olisi kaulahuivi ollut ihan tarpeen).


Tällaisten niskasta aloitettavien kolmiohuivien neulominen on ihan liian hauskaa, vaikka tokihan tarvitsen huivin kaikissa mahdollisissa väreissä, että on sitten aina asuun sopiva huivi valmiina :) Tähän huiviin minulla ei ollut mitään ohjetta, piirtelin ruutupaperille kuvion ja sitten vaan neuloin. Kuvio nyt ei ole mikään monimutkainen, varmaan sellainen olisi jostain löytynyt valmiinakin. Mutta, kun onhan se nyt paljon hauskempaa "suunnitella" itse. Vaikka netissäkin olisi vaikka kuinka paljon aivan upeita ja ihania ja ilmaisiakin ohjeita, jotka myös haluaisin neuloa.

Niin joo, neuloin tämän 3,5 mm:n pyöröillä.