sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Toukokuun pienet laihistelut

Toukokuussa neuleiden viimeistely ja bloggaaminen tökki pahasti, joten en saanut valmiiksi kuin yhdet sukat ja yhdet kämmekkäät. Mutta neuloin minä muutakin toukokuussa; huhtikuussa aloittamani mekko on langanpäiden päättelyä vaille valmis ja kuun alussa aloittamani raidallinen villatakki etenee ihan mukavasti. Edellisten kämmekkäiden jälkeen aloittamistani kämmekkäistä puuttuu toinen peukalo (eli ei juuri mitään, mitenköhän se onkin jäänyt siihen). Maaliskuussa aloitetut sukat etenivät vain muutamien kerrosten verran, kuten myös tammikuussa aloitettu pitsipusero.


Edellä mainittujen kuvassa näkyvien lisäksi keskeneräisten laatikossa lojuu edelleen ne kirjoneulesukan tekeleet, joiden olen alkanut epäillä päätyvän purettaviksi.

Kesäkuun puoliväliin asti jatkuvan lankapaaston ansiosta onnistuin toukokuussakin olemaan ostamatta lankaa. Lankalaihis sujui siis ihan hyvin, vaikka toukokuussa valmistuneisiin töihin kuluikin vain 103 grammaa lankaa. Vuoden alusta miinusta jo yhteensä 2833 g.

2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja kämmekkäät olet tehnytkin. Ja vähennys se on pienikin vähennys - vai olenko väärä henkilö toteamaan tuolla tavalla ;)
    (Toukokuu meni onneksi miinukselle reilu puoli kiloa, joten ihan toivotonta lankalaihisteluni ei siis ole.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Olen kyllä itsekin tyytyväinen noihin sukkiin ja kämmekkäisiin, ei se määrä vaan se laatu ;) siis siinä lankalaihiksessakin, oikein tyytyväinen saa aina olla, kun kuukauden aikana lankavarasto pienenee kasvamisen sijaan :)

      Poista