perjantai 10. maaliskuuta 2017

Laurin pipo

Nuorin veljeni kaipasi vähän lämpimämpää pipoa (tämän piponsa lisäksi), ja minä päätin sitten vihdoin kokeilla onteloneuleen neulomista, koska ajattelin, että kaksinkertainen pipo olisi mukavan lämmin. Langoiksi valitsin Regian 6-säikeisen Tweed Trendin ja jonkun (hieman ohuemman) mustan jämälangan, joista ensin mainittua kului 52g ja jälkimmäistä 30g eli yhteensä 82g. Neuloin pipon 3 mm:n pyöröpuikoilla.

Kuva: Lauri
Mitään varsinaista ohjetta minulla ei tähän ollut, ja ensimmäinen yritykseni menikin purkuun, koska silmukoita oli liikaa, ja kahdella värillä tehty aloitus oli ruma. Uuteen aloitukseen loin 110 s ja tein alkuun muutaman kerroksen yksiväristä 1o 1n joustinneuletta ennen onteloneuleen aloittamista. Tassunjälkikuvioon hain inspiraatiota pinterestistä, mutta soveltelin ja yhdistelin löytämistäni kuvioista (osittain samalla, kun neuloin) tuollaisen kuin siitä nyt sitten tuli.

Kuva: Lauri
Ymmärtääkseni pipo on ollut käytössä, mutta sen tarkempia käyttökokemuksia en ole huomannut kysyä. Näissä kuvissa pipo on toiseksi nuorimman veljeni päässä, ja nämä kuvat on ottanut pipon omistaja. Tämä pipo siis valmistui jo tammikuussa, ja nyt on sitten viimeinenkin tammikuussa valmistuneista neuleistani blogissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti