maanantai 10. marraskuuta 2014

Samat vanhat kämmekkäät vielä uudestaan

Muistin ottaa uudet kuvat kämmekkäistäni. Tarkoitus oli laittaa yksi kuva niistä edelliseen postaukseen, mutta unohdin. Joten päätin sitten kirjoittaa uuden postauksen kahden kuvan kera.


Kuten kuvista näkee, jos vertaa näihin kuviin, kasteleminen siloitti neulepinnan ja nosti palmikot esille. Tuntuvat istuvan paremmin käsiinkin, mutta luulen silti, että ovat hieman liian isot minulle. Ovat kyllä niin kauniit, että mielelläni pitäisin nämä itselläni. Vaikken edes oikein osaa kämmekkäitä käyttää, mutta voisihan sitä opetella, voisivat olla kätevät ainakin valokuvatessa.


Nämä olivat kyllä niin nopeat neuloa, että voisin helposti tehdä uudet pienemmät, mutta kun maailmassa on niin mahdottoman paljon kauniita kämmekäsmalleja, että olisi paljon kivempi neuloa jollain toisella ohjeella. Siinä on vaan se ongelma, että uudella ohjeella kämmekkäistä voi tulla taas liian isot (tai jopa liian pienet).

No jaa, mutta nyt ainakin jatkan keskeneräisien parissa, tavoitteena olisi saada keskeneräiset sukat valmiiksi tämän kuun aikana, jotta voin ensi kuun alusta alkaen keskittyä sukkien osalta jämälankavillasukkajoulukalenterisukkien neulomiseen. Jämälankavillasukkajoulukalenteri löytyy Missä neuloimme kerran blogista. Villatakin hihojen ompelu paikoilleen, lankojen päättelemistä ja nappien ompelua olisi myös tehtävälistalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti