tiistai 20. lokakuuta 2015

Mulla on uudet ihanat sormikkaat!


Niin se vaan viikko vierähti edellisestä postauksesta, ja tämän postauksen kuvien ottamisesta ennen kuin sain nämä tänne.


Neuloin elämäni ensimmäiset sormikkaat viime talvena, ja koska kokemus oli paljon miellyttävämpi kuin olin odottanut, oli selvää, että jatkoa seuraa. KyJyn alkuun mennessä en kuitenkaan ollut tullut neuloneeksi vielä yksiäkään uusia sormikkaita, joten ne pääsivät yhdeksi KyJy-työksi. Malliksi valikoitui Julia Müllerin suunnittelemat Miss Sophie's hands -sormikkaat. Ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä. Hänen malleissaan onkin mistä valita, Ravelrystä löytyy vaikka kuinka paljon toinen toistaan upeampia sormikkaita.


Langaksi valitsin tästä villatakista ylijääneen Malabrigo sock-langan värissä Caribeño, ihana lanka.
Aloitin neulomisen ohjeen mukaisesti magic loopina. Minulla tosin oli 2mm:n pyöröt (ohjeen 2,5:n sijaan) ja sekä oikean että vasemman käden sormikas samoilla puikoilla. Hyvin sujunut alku tyssäsi nyppyjen neulomiseen, se oli minusta aivan liian hankalaa pyöröillä, joten vaihdoin sukkapuikkoihin. Vaikka nyppyjen neulominen olikin niillä huomattavasti helpompaa, oli se silti todella ärsyttävää ja hidasta, joten sormikkaiden alut jäivät pitkäksi aikaa sivuun, ja neuloin kaikkea muuta.


Tauon jälkeen (pakko)neuloin nypyt valmiiksi, ja siitä eteenpäin neulominen alkoikin sujua. Kaavioita sai kyllä seurata tarkasti, ja menihän siihen aikaa, mutta voi miten mielenkiintoista ja mukavaa neulominen olikaan. Jostain kumman syystä sormikkaiden sormienkin neulominen on minusta ollut oikein mukavaa, vaikka lapasissa se peukalon neulominen usein tökkii.


Voisin oikein hyvin neuloa uudestaankin tällä ohjeella, mutta nypyt jättäisin kyllä sitten pois. Niin, että palataan asiaan ehkä aikaisintaan joskus vuoden 2030 tienoilla, kunhan olen saanut neulottua nuo kaikki muut mielenkiintoiset mallit ;)


Sormikkaat neuloin ohjeen pienimmässä koossa eli koko on xs.


KyJy nro 17 sormikkaat Malabrigo sock -langasta, aloitettu 15.8. valmiit 9.10. langanmenekki 56 grammaa.


6 kommenttia:

  1. Ihana malli ja niin kauniin väriset sormikkaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivikki! Tuon langan kauniit värit sopivat kyllä tosi hyvin näihin sormikkaisiin.

      Poista
  2. On kyllä ihanat sormikkaat! :) ja nuo edellisesä postauksesa olevat sukat :) pitäs itekki joskus kokkela tehä sormikkaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riksu! Tykkään itsekin molemmista kovasti :) suosittelen kokeilemaan sormikkaiden tekemistä, niitä on oikein kiva tehdä, ja saa juuri omiin käsiin sopivat :)

      Poista
  3. Hurjan hienot sormikkaat, siinä on ollut näpertelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ingi! Olihan näissä näpertelemistä, mukavaa näpertelemistä.

      Poista