keskiviikko 27. elokuuta 2014

Värihaastetta kerrakseen

Olen ollut hyvin epäsosiaalinen täällä blogimaailmassa. Ennen oman blogin aloittamista en edes lukenut blogeja kuin hyvin satunnaisesti, lähinnä etsiessäni tietoa jostakin langasta tai kivoja ohjeita tai inspiraatiota. Nyt omien blogien kirjoittamisen myötä olen alkanut aktiivisemmin seurata myös muiden blogeja, lähinnä käsitöihin tai/ja puutarhanhoitoon liittyviä blogeja. Jostain syystä en vaan ole saanut aikaiseksi kirjoittaa kommentteja, vaikka itsekin tiedän miten mukavaa olisi saada kommentteja omiin postauksiin. Arvontoihin olen jättänyt osallistumatta, vaikka houkutuksia onkin ollut paljon. Mutta vaikka kuinka ihanuuksia olisikin palkintoina, lankavarastoni ei todellakaan kaipaa täydennystä, ja toisaalta haluan, että ensimmäiset kommenttini ovat jotakin muuta kuin arvontoihin osallistumisia. Sitten varsinkin käsityöblogeissa on näitä kaikkia hauskoja kyjyjä ja kyhejä ja mitä kaikkia, mutta en ole mihinkään sellaiseenkaan saanut aikaiseksi osallistua.

Sitten aloin törmäillä useissa blogeissa värihaasteeseen. Haastehan on siis lähtöisin KnitCrochenator -blogista. Jospa tässä olisi sellainen haaste, johon minäkin saisin osallistuttua. Ei mitään pakkoa eikä kiirettä, eikä tarvitse saada neulottua mitään valmista, vain kuvata lankavaraston langat väreihin jaoteltuna tietyssä järjestyksessä. Niin ainoa ongelmani oli tietysti se, että minulla on paljon niitä lankoja, ja ne ovat hyvässä järjestyksessä muovilaatikoissa, mutta kun minulla on kaikkia mahdollisia värejä, enkä todellakaan ole järjestänyt niitä värien mukaan niihin laatikoihin.

Ensimmäisenä värihaasteessa oli punaiset ja violetit sävyt. Kuva on jostain syystä sinisävyisempi kuin mitä nuo todellisuudessa ovat, mutta tästä saa hieman käsitystä lankavarastoni koosta. Tässä kuvassa on vain yksi kerä/vyyhti per väri, mutta useimpia minulla on monta kerää. Saatuani kaikki tähän ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat langat kuvaan, totesin, että ei tule mitään tästä haasteesta. Liikaa lankaa, ja sotken vaan hyvässä järjestyksessä olevat langat turhaan. Seuraavan kategorian sinisiä ja turkooseja lankoja olisi nimittäin ollut varmaankin suunnilleen yhtä paljon. Muita värejä ei sitten enää olisi ollut ihan yhtä paljon, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin.

Ajattelin myös, että samalla kun olisin ottanut värihaasteen kuvat ja levittänyt lankani ympäri kämppää olisin voinut selvittää lankavarastoni todellisen koon, mutta näin ollen sekin jäi nyt tekemättä. Mutta ainakin päätökseni olla hankkimatta lisää lankaa nyt vahvistui. Totaalinen langanostolakko siihen asti, että saan omistamieni lankojen kokonaismäärän selvitettyä. Nyt täytyy kuluttaa ja myydä lankoja sen verran, että niiden levittäminen yhdellä kertaa esille tuntuu mahdolliselta, ja voin laskea ne.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti