maanantai 30. marraskuuta 2015

Lankalaihis 2015, masentava marraskuu

Minusta marraskuu on ollut tänä vuonna harvinaisen hieno, siis marraskuuksi, tosin viime päivät ovat kyllä olleet sateisia ja pimeitä, kun sitä luntakaan ei riittänyt kuin pariksi päiväksi valaisemaan maisemaa. Mutta lankalaihiksen marraskuun lukemat ovat masentavat, vaikka hankitut langat ovat kyllä niin ihania, ettei lankalaihiksen plörinäksi meno paljon jaksa masentaa ;) Ja onhan koko vuoden lankalaihiksen saldo sentään vielä miinusmerkkinen, laihtumista on tapahtunut 920 gramman verran. Niin, siis 3800 grammaa tuli lankaa lisää tämän kuun aikana tähän taloon!! Kuukauden aikana valmistuneisiin neuleisiin kului vain 673 grammaa lankaa eli marraskuussa jäätiin plussalle 3127g! Lankalaihiksen 4 kilon tavoitteen saavuttaminen lienee mahdotonta, mutta onnistuisinkohan olemaan loppuvuoden hankkimatta enää yhtään lisää lankaa :)


Marraskuun lopussa keskeneräisiä neuleita on yhtä monta kuin oli kuukauden alkaessa eli kymmenen, niistä 7 samoja. Valmiiksikin sain silti 5 neuletta, sormikkaat, sukat ja 3 huivia, joista viimeistä en ole vielä ehtinyt kuvata. Postaus Sirkus -huivista täällä ja Pyörre -huivista täällä.

Sininen pitsineulepusero edistyi kuukauden aikana muutaman kerroksen verran, ei paljon. Valkoinen puuvillavillatakki (KyJy nro 16) sen sijaan edistyi enemmän, vain hihat puuttuu. Lokakuun kalenterisukka näyttää samalta, mutta kuun alussa ensimmäinen sukka oli tuossa vaiheessa, nyt toinen. Hihatin (KyJy nro 14) edistyi oikein hyvin, kunnes lanka loppui, nyt on lisäkerä ostettuna, joten sitäkin voisi taas jatkaa. Yli vuoden keskeneräisten korissa pyörinyt sukan alku pyöri siellä tämänkin kuun puikkonsa menettäneenä ;) Punainen villapaita (KyJy nro 11) ei puikon katkeamisen vuoksi edistynyt yhtään, nyt olisi uusi puikko hommattuna, mutta saa nähdä milloin pusero etenee. Kauluri, joka puuttuu kuvasta eteni kuukauden aikana muutamia kerroksia. Uusia aloituksia on 3, kaksi islantilaistyylistä villapaitaa, ja tuo mallineulekokeilu, josta en ole ihan varma, mitä siitä tulee ;)

Keskeneräisten suhteen tavoitteena saada mahdollisimman monia niistä valmiiksi vuoden loppuun mennessä, ja vältellä uusien aloittamista niin, että vuoden vaihteessa keskeneräisiä olisi vähemmän kuin nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti