tiistai 5. tammikuuta 2016

Pipoja veljille

Kuva: Lauri
 
Veljen villapaidasta jäi kaksi vajaata kerää lankaa ja veljellä oli heti tiedossa, mitä hän seuraavaksi tarvitsisi, nimittäin pipon, ettei korvat palelisi. Näytin Islantilaisia neuleita kirjasta löytämääni myssymallia nimeltään Toppur (suomeksi Huippu), ja kun se oli veljen mielestä hyvä, aloitin neulomisen joulupäivänä. Pari päivää myöhemmin pipo oli valmis. Tämänkin postauksen kuvat ovat Laurin ottamia.

Kuva: Lauri
 
Neuloin pipon harmaalla (9015), jota oli enemmän jäljellä. Vaaleanharmaa(0519) lanka riitti sopivasti kuvioihin. Neuloin 6:n sukkapuikoilla, koska olin jostain syystä ottanut ne mukaani isän luo joululomalle, vaikka pyöröillä neulominen olisi sujunut paljon kätevämmin. Virkkuukoukkua en ollut huomannut ottaa mukaan ollenkaan, joten virkkasin pipon reunuksen isän luota löytyneellä 3,5:n koukulla (ohjeessa koukun koko 5). Ihan hyvä siitä kuitenkin tuli ;) Ohjeessa ei ollut nauhoja, mutta meidän mielestä nauhat kuuluivat asiaan, joten neuloin pipoon sellaiset.

Kuva: Lauri

Ja, kun nyt lähdin siihen JyJyyn mukaan, niin tämä on JyJy nro 1, pipo, aloitettu 25.12., valmis 27.12., langanmenekki 94g.

Kuva: Antti
Lopuksi vielä, valokuvaajakin pääsi valokuvaan, joululahjapipoineen. Tämän kuvan otti Antti.

7 kommenttia:

  1. Söpöjä pipoja. Näille on varmasti käyttöä näillä pakkasilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvituulia! Näillä pakkasilla ovat tosiaan tarpeen.

      Poista
  2. Komea setti komealle veljelle! :)
    Kiitos, kun kommentoit blogissani ja ohjasit sen avulla minut tänne visiitille! Taitaa olla eka kerta täällä, mutta tuskin jää viimeiseksi. Pikaisella silmäyksellä näytti nimittäin niin kutsuvalta, että tulen varmaan toistekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena! Sydämellisesti tervetuloa, ja toivottavasti viihdyt toistekin.

      Poista
  3. Komea setti komealle veljelle! :)
    Kiitos, kun kommentoit blogissani ja ohjasit sen avulla minut tänne visiitille! Taitaa olla eka kerta täällä, mutta tuskin jää viimeiseksi. Pikaisella silmäyksellä näytti nimittäin niin kutsuvalta, että tulen varmaan toistekin. :)

    VastaaPoista
  4. Komiat ovat pipot ja nyt niitä tarvitaan.. Tuo neulepuserokin on ihana =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rantapuikko! Nyt ovat tosiaan lämpimät pipot tarpeen, kuten myös villapuserokin :)

      Poista