lauantai 9. huhtikuuta 2016

Urho sukat

Nämä sukat valmistuivat jo viime vuonna, joulukuussa, joululahjaksi yhdelle veljistäni. Mutta jäivät kuvaamatta, kun veli ei ollut ollenkaan innokas poseeraamaan ja muutaman kerran asiasta mainittuani unohdin itsekin koko jutun. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Veli ei nytkään "ehtinyt" poseeraamaan, mutta kuvasin sitten pelkät sukat, kun halusin kuitenkin nämä blogiin.

 

Nämä olivat toiset Tiina Kuun ohjeella tekemäni sukat, ensimmäiset on täällä. Enkä voi taaskaan muuta kuin kehua ohjetta, Tiina Kuun ohjeilla on ilo neuloa. Ohjeen nimi on Urho, ja se löytyy ilmaiseksi ravelrystä, täältä. Puikot oli 3mm:n sukkapuikot, lanka keskiharmaa(048) 7 veljestä ja langanmenekki 120g. Muut yksityiskohdat olen jo ehtinyt unohtaa, mutta on hyvin mahdollista, että hyvästä ohjeesta huolimatta olen tehnyt jotain omia muokkauksia. Sukkien koko on noin 41-42.

Yritin saada varren kuvion paremmin näkyviin, siis yritin ;)

2 kommenttia: