torstai 26. tammikuuta 2017

Puuvillatakki, Peach macaroon

Kuva: Antti

Viime kesänä neuloin itselleni tämän puuvillaisen neuletakin BC Garnin Albasta. Mutta kuten usein ennenkin se sai odotella nappejaan käsittämättömän kauan, lokakuun lopulle asti. Marraskuun alussa, ensimmäisessä videoblogi/podcast -jaksossani, esittelin takin valmiina, mutta harmittelin liian suurta pääntietä. Sainkin sitten hyvän vinkin virkata pääntietä napakammaksi, ja päätin kokeilla sitä. Mutta vasta joulukuussa sain aikaiseksi tarttua koukkuun, ja virkkasin yhden kerroksen kiinteitä silmukoita pääntien reunaan. Vaikutus oli toivotunlainen eli pääntien reuna on napakampi, eikä takki valahda enää olkapäiltä.

Kuva: Antti

Neuloin takin tätä Dropsin nettisivujen ohjetta soveltaen. Lankani oli siis ohjeen mukaista ohuempaa, mutta aloitin silti pienimmän koon mukaisilla silmukkamäärillä, raglanlisäyksien suhteen sovelsin tekemällä ne ilman reikiä ja tekemällä niitä tarpeellisen määrän (en muista kuinka monta, mutta enemmän kuin ohjeen pienimmässä koossa). Vartalomuotoilut tein muistaakseni aika lailla soveltaen, lisäksi tein takista huomattavasti pidemmän ja hihoista pitkät. Pääntien reunan ja hihansuut neuloin 3,25 mm:n pyöröpuikolla, muuten 3,5 mm:n. Lankaa meni 275g.

Kuva: Antti

Tämän postauksen kuvat otti veljeni Antti joululomallaan kuukausi sitten, mutta minä olen ollut nyt vähän hidas postaamaan näitä valmiita neuleitani. Vieläkin on postaamatta yksi viime vuonna valmistunut neuletakki, josta on kuvatkin otettuna. Ja onhan tänä vuonnakin jotain valmistunut, mutta niistä en ole saanut otettua mitään kunnollisia kuvia. Mutta eipä kai näillä niin kiire ole, postailen ja kuvailen omaan tahtiini. Jos kiinnostaa nähdä keskeneräisiä ja valmistuneita neuleitani enemmän reaaliajassa niin voit katsoa Heidin neulehöpinät -videoblogistani/neulepodcastistani tai seurailla Instagramissa.

2 kommenttia: