maanantai 9. tammikuuta 2017

Sytomyssyjä ystävänpäiväksi 2017

Lankapirtin Matleena haastoi taas muutama päivä sitten (taitaa siitä olla jo melkein viikko) meidät käsityötaitoiset tekemään sytomyssyjä, ja minä päätin tänäkin vuonna tarttua haasteeseen. Tämähän on nyt siis kolmas vuosi, kun näitä teen. Viime vuonna tarkoitukseni oli tehdä myssyjä ystävänpäiväkampanjan jälkeenkin, yksi myssy per kuukausi, mutta se "haasteeni" jäi kesken, enkä heinäkuun jälkeen tehnyt yhtään myssyä, mutta ehkä onnistun paremmin tänä vuonna. Viime vuoden Sytomyssyjä ystävänpäiväksi -haasteeseen sain tehtyä 9 myssyä, ja tänä vuonna ajattelin pitää tavoitteenani kymmenen myssyn tekemistä, mutta saa nähdä kuinka käy. Ainakin olen aloittanut, ja saanut valmiiksi 2 myssyä, enkä kyllä aio yhtään stressata tavoitteen saavuttamisen suhteen, valmista tulee sen verran kuin tulee :)

Nämä molemmat myssyt neuloin puuvillaisista jämälangoistani, resorit 3,5 mm:n puikoilla ja muuten 4 mm:llä. Punainen ja vaaleansininen osuus on neulottu kahdella ohuella langalla yhdessä. Ensin neuloin punaisen myssyn, jossa on beigejä raitoja. Silmukoita myssyssä on 96 ja lankaa siihen meni 53g. Sinisessä myssyssä silmukoita on 104, ja siihen kului 49g lankaa.

Sytomyssyjä teen lisää, ja videoblogissani esittelen niitä sitten aina sitä mukaa, mitä on valmiina uusia jaksoja kuvatessa. Mutta täällä blogissa keskityn nyt seuraavaksi siihen, että saisin loputkin viime vuonna valmistuneet työt postattua.

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, että otit haasteeni taas vastaan! :) Ja nyt jo kaksi kaunista myssyä valmiina. Minäkin olen tehnyt päättänyt tehdä ensin jämälankamyssyjä ja niiden loputtua vasta siirryn korkkaamattomiin keriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena :) Samat suunnitelmat meillä ;) minusta tuntuu tosin siltä, että jämälankoja onkin enemmän kuin luulinkaan, joten saa nähdä pääsenkö niihin uusiin keriin asti ollenkaan :)

      Poista
  2. Kauniit pipot hyvään tarkoitukseen.
    Varastossa onkin itsellä jo jokunen myssy keräykseen...

    VastaaPoista
  3. Kiitos Rantapuikko :) Ja kiva kuulla, että sinäkin osallistut.

    VastaaPoista