perjantai 31. lokakuuta 2014

Välinerikko viime metreillä

Sinisen mohairpuseroni hihojen neulominen on edistynyt tuskastuttavan hitaasti. Olen neulonut niitä molempia yhtäaikaa pyöröpuikoilla magic-loop'ina. Sileää oikeaa ohuesta mohairlangasta ja kaksi hihaa yhtäaikaa, tuntuu melko toivottomalta, tylsää eikä hihojen pituus tunnu kasvavan sitten millään. Vihdoin kuitenkin alkoi tuntua, että edistyyhän ne sittenkin, hihat olivat jo melkein riittävän pitkät...vain pari senttiä enää...ja onnistuin katkaisemaan toisen puikonpään. Ja ihan omaa tyhmyyttäni, kannattaisi vähän katsoa mihin keskeneräisen työnsä laskee, ja miten sen lähistöllä liikkuu. No, koska rahatilanteeni, ja lankakaupat kaukana, ja puikonpää oli katkennut/lohjennut sillä tavalla pitkittäin, että osat sai hyvin aseteltua kohdakkain, päätin korjata sen liimaamalla. No joo, vaikka osat ilman liimaa sai aseteltua erittäin siististi ja tasaisesti vastakkain, liiman kanssa ei ollutkaan ihan niin helppoa. Kyllä sillä nyt varmaan noi hihat loppuun saa neulottua, mutta seuraavan kerran 3,25 mm:n puikkoja tarvitessani joudun kyllä puikko-ostoksille. 3,5 mm:n päätkin pitäisi ostaa, niistä kun hukkasin toisen jo kesällä isäni pihalle. Nämä koot taitavat vieläpä olla niitä kaikkein useimmin käyttämiäni.

No eipä tuosta kuvasta sitä korjausta kunnolla näe, tarkennus on ihan väärässä päässä puikkoa. Tuolta läheltä tuota metalliosaa se on liimattu, vähän siinä näkyy sitä kuivunutta liimaa, ja huomaa, ettei puu ole ihan tasainen.

Niin, että ihan niin pian en sitten päässytkään valmistuneita esittelemään, kun vielä maanantaina luulin. Viikot kuluu aina niin nopeasti. Lapaset olen kyllä saanut koukuttua, että jospa huomenna saisin ne kuvattua ja postattuakin. Ja toivottavasti pian sitten muitakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti