tiistai 10. maaliskuuta 2015

Pitkiä palmikoita ja päättelemättömiä langanpäitä

Edellisten sukkien valmistuttua piti tietenkin heti aloittaa uudet, tai myönnetään, aloitin nämä ennen kuin olin edes saanut edellisten langanpäät pääteltyä. Niin ja näistä ei ehkä sittenkään tule sukkia, en ole enää ihan varma, voi tulla säärystimetkin ;) Varsista tulee joka tapauksessa tosi pitkät, tai siis eihän niihin muuta tulekaan kuin ne varret, jos teenkin ne säärystimet :)


Nyt pitäisi taas päätellä langanpäitä ja ommella nappeja, että saisin valmiitakin töitä esille, mutta taidan silti jatkaa näiden sukkien/säärystimien neulomista ;) tai sitten jatkan parin kadonneen lankakerän metsästämistä.

No langanpäät on pääteltävä sunnuntaihin mennessä, vaikka kerran kyllä annoin veljelleni lahjaksi lapaset, joiden langanpäät oli päättelemättä. Ja kyseessä oli siis ihan vahinko. Olin neulonut lapaset hyvissä ajoin valmiiksi, mutta laiskana päättelijänä päättänyt jättää päättelemisen myöhempään. Enpä sitten lapasia lahjapakettiin kääriessäni muistanut tai huomannut, että langanpäät oli edelleen päättelemättä. No, veljeni sovitettua lapasia käsiinsä, ja ihmeteltyä ylimääräisiä lankoja pääsin sitten heiluttelemaan neulaa. Jos tällä kertaa kuitenkin heiluttelisin sitä neulaa ennen lahjan paketointia ;)

2 kommenttia:

  1. Sullaha on taas puikot heilunu ja oot teheny mahtavia töitä! :) aurinkoisia päiviä käsitöitte kans! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinkoisia käsityöpäiviä myös sinulle! :)

      Poista