keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Sytomyssyt meni TAYSiin

Koska jouduin eilen käymään TAYSissa, poikkesin sitten samalla Radiuksessa viemässä neulomani sytomyssyt sinne. Muistin virkistykseksi nyt vielä yhteiskuva seitsemästä neulomastani myssystä, vaikka olenkin ne kaikki jo täällä aikaisemmin esitellyt. Nämä olivat ensimmäiset neulomani sytomyssyt, mutta eivät toivottavasti viimeiset, vaikka luulenkin, ettei uusia ole kovin pian luvassa.


Koska myssyjen neulomiseni tyssäsi vähän ennen aikojaan, ja kuulin, että myös villasukat olisivat tervetulleita, pakkasin mukaan myös 3 sukkaparia. Alimmaisena  piileskelevät lokakuussa neulomani rumat sukat. Mietin kyllä, että viitsinkö laittaa niitä mukaan, mutta ehkä ne pääsevät lämmittämään jonkun sellaisen jalkoja, jonka mielestä ne eivät ole niin rumat kuin minusta. Lisäksi ylimääräisiksi jääneet tammikuun sukat, ja punaiset sukat, joista kirjoitan joskus myöhemmin lisää.


4 kommenttia:

  1. Kauniita pitsineulospipoja kaikki, mutta vaalea ihan super-upea! Ja raitapipo on ihan klassikko, ne on kivoja aina ja kaikkialla.

    VastaaPoista
  2. Hienoja myssyjä ja sukkia, mutta ennen kaikkea tosi upea lahja. Ja minusta nuo "rumat" sukat on kaikkein parhaimmat väriltään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ehkä se rumien sukkien rumuus olikin katsojan silmässä ;) onneksi laitoin nekin mukaan

      Poista