sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lankalaihis 2015

Ilmoittauduin mukaan Näppituntuma -blogin vuoden 2015 Lankalaihikseen, ja tavoitteekseni asetin kahden kilon pudotuksen vuoden aikana. Oikeasti haluaisin saada lankavarastoni alle 30 kilon, mutta se saattaa olla mahdoton tavoite ja pääasia olisi, että lankavarastoni ei enää tämän vuoden aikana kasvaisi entisestään.

Aion nyt kuitenkin vielä esitellä viime vuoden lopun lankaostokseni, 2 kuukautta ja 1:n päivän olin ostamatta lankaa, mutta 28.12. ostin sitten senkin edestä. Tarkalleen ottaen ostin 98 grammaa vähemmän kuin olin onnistunut tuossa ajassa kuluttamaan. Lankavarasto siis pieneni, mutta tuolla tahdilla ei vuodessa päästä lähellekään kahta kiloa, mutta onneksi nämä langat menivät vielä viime vuoden saldoon. Novitan Pikkusiskoa ja Suomivillaa yhteensä 27 kerää, joitakin tarjouksia on vaan mahdoton vastustaa.


Vaikka nämä kerät jäivätkin viime vuoden puolelle, alkoi lankalaihikseni silti plussalla. Eilisessä postauksessa mainitut, perjantaina saapuneet, arvonnassa voitetut Alpacat nostavat lankalaihiksen saldon 100 grammaa plussalle. Ovat kyllä niin ihanat langat, että niiden takia aloitan laihiksen ihan mielelläni plussalla, seuraavaksi sitten vaan paljon miinusta ;) Eipä nyt sitten muuta, kun neulomaan!

6 kommenttia:

  1. Aina kannattaa hamstrata, kun hyvään hintaan saa - koskee erityisesti villalankoja! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti :) tuota Suomivillaa olin jo monesti aiemminkin kaupassa hypistellyt, mutta saanut itseni hillittyä, ja nuo Pikkusiskot taas kuiski, että ohuiden sukkalankojen kirjava joukkoni kaipaisi joukkoonsa yksivärisiäkin keriä ;)

      Poista
  2. Hyviä värejä, edullinen hinta. Koskaan ei voi tietää, milloin iskee suunnaton inspiraatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Ja inspiraatio iskee taatusti silloin, kun mikään kauppa ei ole auki, joten lankoja on löydyttävä omasta varastosta ;) Ja yhteensopivia lankoja on ostettava vähintään villatakki-inspiraation varalle :)

      Poista